21.10.2021

Foreo ESPADA - täsmähoito finneille



FOREO ESPADA DEVICE

*Postaus sisältää Affliate-linkkejä

Ensimmäinen Foreon ihonhoitolaite* jonka ostin 2018 oli Foreo Luna Play plus laite. Se minikokoinen, jossa oli akkua 100 käyttökertaan, jonka jälkeen laite lakkasi toimimasta. En tainnut koskaan päästäkään loppuun saakka kun jo hankin seuraavan Foreon. Nykyään minulta löytyy Foreoita peräti 8! 

Uusin tulokkaani on Foreon Espada*, joka hyödyntää sinistä LED valoa finnien ja epäpuhatuksien hoidossa. LED valohoidot ovat viime vuosina nousseet trendikkäiksi ja minulta löytyy ennestään LED valoa hyödyntävä Foreo UFO kasvonaamiolaite. Espada on ollut useamman vuoden hankinta listallani aknen vuoksi, mutta jäänyt sittemmin hankkimatta. Sain aknen hoidettua kuitenkin lääkärin määräämällä Roaccuttan kuurilla, jonka jälkeen kärsin aina silloin tällöin yksittäisistä finneistä, joiden paraneminen saattaa vielä useitakin päiviä. 

Espadassa yhdistyy sekä sininen LED valo sekä muista Foreon tuotteista tuttu mikrovärähtely. Sininen LED valo on ominaisuuksiltaan antibakteerinen ja tulehdusta vähentävä, jolloin oikealla aallonpituudella se pääsee tappamaan iholta aknea aiheuttavaa bakteeria (propionibacterium acnes), jota muuten löytyy ihosta luonnostaan!


FOREO ESPADA


Laitteen tarkoituksena on hoitaa ja rauhoittaa iholla olevaa tulehdusta, eikä kuivattaa epäpuhtautta mitä useat täsmätuotteet tekevät iholle. Laite painetaan päälle virtanapista, jonka jälkeen siihen syttyy punainen merkkivalo, jonka tehtävänä on kohdistaa laite tarkasti näpyn päälle. Tämän jälkeen riittää, kun laitteen asettaa tiiviisti ihoa vasten, jolloin sininen LED valo syttyy. Yksi hoitokerta kestää 30 sec ja hoitoa suositellaan toistettavan 3-4 kertaa peräkkäin. Laitetta ei onneksi tarvitse käynnistää uudestaan, vaan sen voi nostaa iholta ja asettaa uudestaan hoidettavalle alueelle. Pakko myöntää, että itsellä käyttö jää usein n. kahteen kertaan, mutta silti näpyt häviävät koosta riippuen päivässä parissa! Hoitoa voi toistaa sekä iltaisin että aamuisin.

Espada toimii loistavasti sekä pienempiin näppyihin että kipeisiin ihonalaisiin finneihin. Olen ennaltaehkäissyt Espadalla tuloaan tekeviä epäpuhtauksia ja jo iholle ilmestyneitä finnejä. Yleensä tuloaan tekevät epäpuhatudet puhkeavat kipeiksi ja punoittaviksi finneiksi, joiden paraneminen kestää jopa viikkoja. Uskomatonta miten hyvin yhdelläkin käyttökerralla saa rauhoitettua tulehdusta niin, ettei finniä edes ehdi muodostua! Vaikka tulehdus on yleensä ehtinyt rauhoittua aamuun mennessä, toistan hoidon uudelleen vielä seuraavana aamuna että iltana varmuuden vuoksi 3-4 kertaa. 


FOREO ESPADA TÄSMÄHOITO


Jos mielipiteeni laitteesta pitäisi laittaa yhteen lauseeseen, sanoisin että jokaiselta pitäisi löytyä Espada. Laite on itsessään aika hifistelyä, kun finnit kuitenkin paranevat itsestään lopulta, mutta kaikilla on huonoja ihopäiviä. Ja se yksi kamala finni ilmestyy aina tärkeiden menojen ja juhlien lähestyessä.  Miten paljon helpompaa elämä on, kun finnit ja epäpuhtaudet saa hoidettua lähes yhdessä yössä! Realistisemmin isommat näpyt tarvitsevat ainakin pari päivää hoitoa, mutta pääasia on se, ettei tulehdus ehdi kasvaa merkittävästi. Oma Espada on ihonhoitotuotteiden kanssa kimpassa pöydällä käyttö valmiina niitä hetkiä varten, kun sitä tarvitsee. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!

Sanniijuliaa + Blog design by labinastudio.