31.3.2020

Ihonhoitorutiini 2015, mitä tein väärin


Selailen silloin tällöin blogini arkistoja ja löysin kirjoittamani postauksen 2015 lopulta liittyen silloiseen ihonhoitorituaaliini. Jos postauksesta pitäisi keksiä jotain positiivista niin se, että olen kehittynyt rutkasti mitä ihoon ja ihonhoitotuotteisiin tulee! Tietoni ihosta ja esimerkiksi tuotteiden ainesosista oli täysi nolla. 2016 hain opiskelemaan kauneudenhoitoalaa ja valmistuin kolmessa vuodessa kosmetologiksi ja samaan syssyyn sain kosmetiikkaneuvojan nimikkeen.


KATJA KOKKO GUA SHA RULLA
Nykyään hoidan ihoani öljyin ja teen säännöllistä gua shaa kasvohoitoa rullalla

''Aamuni alkaa sillä, kun menen pesemään kasvoni yöllä kertyneestä rasvasta ja muista epäpuhtauksista. Yleensä pesen kasvoni aamuisin vain lämpimällä vedellä, mutta ihon ollessa huonossa kunnossa, pesen kasvoni myös Neutrogenan Visbly Clear spot clearing facial washpuhdistus geelillä. Kasvojen pesun jälkeen laitan Garnierin PureActive purifying toner pore minimizerkasvovettä, Blistexin huulivoidetta ja  tarvittaessa Humektanin perusvoidetta, ja sitäkin vain jos iho tuntuu pintakuivalta. Vielä ennen meikkiä pesen kasvot vedellä, jotta ylimääräinen rasva lähtisi pois.''

Ihoni oli nuorempana rasvoittuva sekä iholta löytyi paljon epäpuhtauksia. Olin todella väärässä ihonhoidossa, sillä kuten lauseiden rakenteesta näkee, halusin päästä eroon kaikesta rasvaisuudesta ja pahensin omilla hoitotottumuksillani ihoni kuntoa. Pesin ihoa vahvalla puhdistustuotteella ja puhdistuksen jälkeen pyyhin ihoni vielä alkoholipitoisella, todella kuivattavalla kasvovedellä. Eikä ihoni saanut kosteutta tarpeeksi pelkästä Humektanin voiteesta. Kirsikkana kakun päällä on se, että aamuisin huuhtelin ihoni vielä vedellä juuri ennen meikkaamista ettei iholla varmasti löytyisi ollenkaan omia rasvoja!


Whamisa Refreshing toner and IS Clinical Hydra-Cool serum
Suosin luonnonmukaisia tuotteita ihonhoidossa ja olen alkanut panostamaan ammattitason tuotteisiin, joilla saa
tuplasti parempia tuloksia hoidollisesti

''Illalla puhdistan meikin Virosta ostetuilla Byphassen meikin puhdistus liinoilla jonka jälkeen suihkussa pesen kasvot joko Neutrogenan Visbly Clear spot clearing facial wash puhdistusgeelillä tai Garnierin PureActive 3in1-kuorinta/naamio/pesu aineella. Suihkun jälkeen laitan taas saman Garnierin kasvoveden ja blistexin huulivoiteen, mutta rasvana käytän Garnierin Moisture + recover yövoidetta, jonka sain ystävältäni, jolle tuote ei sopinut enää. Joskus teen naamion Garnierin PureActive 3in1naamiolla ja annan sen vaikuttaa 15-30min riippuen siitä, milloin pääsen suihkuun.''

En oikeasti ole koskaan pitänyt puhdistusliinojen jättämästä tunteesta iholla, mutta käytin niitä silti meikin puhdistamiseen iltaisin. Iltaisinkaan puhdistusrutiinit eivät olleet päätähuimaavia ja yövoidekaan ei ollut mikään iholleni kaikista parhain valinta, mutta ainakin ihoni sai jostain kosteutusta. Myöskin naamion vaikutusaika herättää kauhistusta, sillä naamio on mitä todennäköisemmin vain kuivattanut ihoni entistä pahemmaksi.


2015 RUTIINI
... Ja aijempi rutiinini näytti tältä. 


Aloittaessa ihonhoitorutiineja voin vain vahvasti suositella kosmetologilla käymistä - ihan vain välttääkseen minun tekemät virheet. Kosmeotologi osaa aina katsoa ihon voinnin ja luoda juuri sinun iholle sopivan ihonhoitorituaalin ja suositella seuraavaa kasvohoitoa!

Lue nämä seuraavaksi:

Näillä tuotteilla rakennat ihonhoitorituaalin
Ihonhoitorituaalia täydentävät tuotteet
Ihon hoitaminen alkaa ihon puhdistuksesta

2 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä varmaan kätevä neuvo, että kannattaa ehkä käydä kosmetologilla varmistamassa, että tuotteet sopivat juuri sinun ihonhoitoon. Itselläkin on ollut aina ongelmia ihoni kanssa, eli aina kuiva, mutta toisaalta saan aina finnejä ja kaikkea. Pitääpä ruveta selvittelemään tuota kosmetologiasiaa ja ehkä löytyy joku tästä lähistöltä. Tai toisaalta asun Helsingin keskustassa niin luulisi, että löytyy paljonkin! Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että olet oppinut uutta vuosien varrella. Luultavasti blogin pitäminen auttoi myös ymmärtämään, että missä asioissa on selvästi parempi kuin ennen. Olen itse ollut aina vähän ailahtelevan järjestelmällinen oman ihonhoitorutiinini osalta. Täällä Kotkassa ystäväni suosittelivat, että alan käymään kosmetologilla tasaisin väliajoin mikäli oma aika ei riitä kasvonhoitoon. Alkuun en kokenut tarvetta mutta nyt kyllä tarvitsen apua ja tukea miten saisin paremman ihonhoitorutiinin itselleni ja että se sopisi myös omaan kiireiseen arkeen.

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!

Sanniijuliaa + Blog design by labinastudio.