26.9.2019

Näitä käytän tällä hetkellä

Moikka!

Kesä meni melkoisessa hiljaisuudessa sosiaalisen median parissa. Uudet tuulet puhaltaa, nimittäin muutin kesän alkupuolella pääkaupunkiseudulle! Koko kesä ollut jännittävä ja suuria muutoksia täynnä, mutta palaillaan niihin myöhemmin. Kesä oli aika tiivis, sillä olen päässyt tutustumaan moneen uuteen tuotesarjaan töiden puolesta. Sarjojen tuotteista tulee paljon vielä blogin puolelle! Ja koska lähes koko tuotearsenaali on muuttunut kesän aikana, niin olisi ihan kiva palailla takaisin aluksi muutamilla suosikeilla:

2019-09-22 05.47.44 4

Yksi uusimmista ihonhoito tuotteistani on ollut Dermalogican Intensive Moisture Balance, joka on suunnattu erittäin kuivalle ihotyypille sen kasviuutepohjan vuoksi. Täyteläiseksi kuvattu voide on kuitenkin aika kevyttä ja solahtaa iholle kivasti! Ja mikä parasta, ei jätä tahmaista kiiltävää pintaa iholle. Voide auttaa tasapainottamaan kosteutta iholla ja rauhoittamaan kuivuudesta johtuvaa pientä ärsytystä ja hilseilyä. Voiteessa on runsaasti C- ja E-vitamiineja jotka antavat kivaa antioksidanttista suojaa iholle. Intensive Moisture Balance sopii hyvin sekä päivä- että yökäyttöön ja on loistava meikin alle. Kuivan ja kiristelevän ihon tasapainottaja!


2019-09-22 06.29.12 1

Tarvitsen aina välillä hieman extrakosteutusta sekä suojaa iholle, joten öisin mun vakiokäyttöön on jäänyt IS Clinicalin SHEALD Recovery Balm. Tämä on yksinkertaisesti PARAS! Käy niin rohtuneiden huulien (siis niin rohtuneiden, että niihin alkaa muodostua jo rupi) hoitoon sekä kamalaan kiristelyyn iholla. Mun huulet parani loistavasti muutamassa päivässä tuosta sos-tilanteesta, mutta kiristelevä ihoni vaati muutaman viikkoa jotta kuivuus hävisi lähes kokonaan.

Vaikka nimensä mukaisesti tämä on balmi, niin koostumus tässä ei ole mitenkään överipaksu tahna. Tätäkin hätätilanteissa olen päivisin käyttänyt meikin alla ongelmitta! Sheald auttaa mm. kosteuttamaan, pehmentämään, suojaamaan ja vähentämään kiristävyyden tunnetta iholla. Lisäksi tämä on yksi niistä harvoista voiteista joita voi käyttää avohaavoihin! SHEALD Recovery Balmin pitäisi olla jokaisen kuiva ihoisen vakio tuote.

IS Clinicalin tuotteet ovat ainoastaan myynnissä kosmetologeilla: katso omasi täältä

2019-09-22 06.28.20 1

Foreo FOFO ansaitsee ihan oman maininna tässä, sillä ihoni on tuntunut viime aikoina kovin herkistyneeltä, mutta toki epäpuhdas iho kaipaa aina sitä extra puhdistusta, jonka haluan Foreolla antaa. Fofo -kasvoharjan nytsyrät ovat miellyttävän pehmeät, joten se ei aiheuta ikävää hankausta ja ihoärsytystä. Yhdistän puhdistukseen monesti puhdistusmaidon, jolloin puhdistustuote ei itsessään kuivata ihoa vaan jättää oikein hoidetun tunteen iholle! Ihonanalyysi ominaisuus on hieman tarkoituksellisesti jäänyt käyttämättä, sillä uskon, että analyysin tulos ei ole silmää miellyttävä :D

Oman Foreosi saat tilattua esimerkiksi Eleveniltä*. Liittyessä jäseneksi, saat tilauksesta -11% pois, joka kannattaa hyödyntää!
2019-09-22 06.25.58 1

Palaillaan vielä niihin ihon kosteuttajiin: rasvapohjaiset voiteet eivät riitä kosteuttamaan ihoa yksistään, sillä monesti iho kaipaa sitä vesikosteutusta. Korealainen 7 skin method mahdollistaa kivasti runsaan vesikosteutuksen iholle. Ykkös tuote (johon muuten kaveritkin ovat ihastuneet) on yllätys yllätys: Huxleyn Secret Of Sahara Extract It Toner -hoitoneste. Huxley on ollut niin paljon esillä viime aikoina, että se ei varmasti tarvitse enempää hehkutusta, mutta itsekin käyttäneenä voisin hieman hehkuttaa sitä! Äärimmäisen kosteuttava, aivan ihana koostumus ja imeytyy loistavasti iholle! Ja mikä ihana Huxleymainen tuoksu! 

Myös Huxleytä saa tilattua Eleveniltä*, mutta myös korealaisen kosmetiikan 
myyntiin painottunut Bearel* myy Huxleytä.

2019-09-22 06.34.07 1

Öljyt ovat olleet viime aikoina esillä paljon. Mulla on vaikka minkälaisia öljyjä hyllyillä, mutta olen todennut Sisin -jalokivisarjan Granaatti jalokiviöljyn kaikista parhaimmaksi omalle iholleni, sillä ainesosat siinä ovat puhtaita ja kasviöljyt eivät pääse tukkimaan ihoa. Lisäksi öljyn sisältämät jalokiviuutteet ovat täynnä mineraaleja, jotka taas ovat tärkeitä rakennusaineita iholle. Esimerkiksi granaatti sisältää kromia, rautaa ja rikkiä. Öljy on auttanut lukitsemaan iholle kosteutta ja rauhoittamaan epäpuhtauksia sekä tulehduksia. Lisäksi öljy sopii hyvin myös vartalonihon hoitoon!

Olen käyttänyt Granaatti jalokiviöljyä muutamaan otteeseen yhdessä Granaatti jalokivinaamion kanssa. Jalokivinaamiot ovat jauhemaisia ja ne sekoitetaan sarjan öljyn ja/tai suihkeen kanssa. Naamiot kuorivat hellävaraisesti ihoa ja niiden sisältämät mineraalit pääsevät imeytymään iholle. Eri linjojen tuotteita saa sekoitella yhteen saadakseen aikista tehokkaimmat tulokset, joten mullakin on välillä naamioon sekoitettuna Ruusukvartsia ja kosteuttavaa Helmi -linjaa.

Lue lisää Sisin jalokivisarjasta täältä! Sivuilta löydät tietoa mm. alkemian chakroista sekä itse alkemia jalokivistä!

Omasi saat tilattua Villikiteen sivuilta

2019-09-22 06.32.14 1

Kesän meikkisuosikki on Jane Ireldalen puristepohja SK 20 (sävy on keltapohjainen Warm Sienna), sillä tämä levittyy iholle helposti, ei kuivata ja mikä parasta - tämä tasoittaa ihoa juuri sopivasti, ettei iholle tarvitse erikseen meikkivoidetta! Lisäksi tätä voi kerrostaa niille aluille, joille haluaa vähän enemmän peittokykyä. Muut puuterit ovat olleet aika ehdoton no no, sillä jokainen muu tuote tuntuu kiristävältä kalvolta iholla, joten tämä on ollut aikalailla ainut tuote, millä saan pidettyä ihon ylimääräisen kiiltelyn kurissa. Tykkään levittää puristepohjan tasapäisellä meikkivoidesiveltimellä, jolloin puuterin annostelu on kaikista helpointa. Meikkisarjasta löytyy oma sivellin tälle tuotteelle, jolla saa annosteltua puuteria vielä paremmin kuin omalla siveltimelläni.

Jane Iredalen puristepohja jää ehdottomasti vakiokäyttöön, ellen sitten seuraavaksi ota testiin sarjan irtopuuteria! Siinä on kuulemani mukaan vielä parempi peittokyky verrattuna tähän!


2019-09-22 06.27.02 1

Mitä tuotteita sinä käytät tällä hetkellä?
Sanniijuliaa + Blog design by labinastudio.