' SanniiJuliaa: 2019
19.6.2019

Minun korealainen hoitorituaali

Osa tuotteista saatu yhteistyössä Eleveniltä,
*postaus sisältää affliate-linkkejä
Moikka!

Korealainen ihonhoitorutiini on tällä hetkellä varmasti kaikille terminä tuttu ja tiedetään tämä kuulaan kauniit ja kirkkaan kosteutetut ihot, joita rituaalilla ollaan saatu aikaan. Itsellänikin on tavoitteena korealainen lasi- tai kananmuna iho! Erityisesti rituaali auttaa kuivaa ihoa, sillä kosteuttavia tuotteita kerrostetaan iholle useita kerroksia.

2019-06-18 09.57.10 1

10 VAIHEINEN RUTIINI

1. Puhdistusöljy
2. Puhdistusvaahto
3. Kuorinta
4. Kasvovesi
5. Hoitoneste
6. Seerumi
7. Kangasnaamio
8. Silmänympärysvoide
9. Kosteusvoide
10. Aurinkosuoja/yönaamio

FOREO LUNA 2 & E NATURE K-BEAUTY

Vaikka tämä rutiini kuulostaa pitkältä, ei kaikkia tuotteita käytetä aivan joka kerta. Esimerkiksi kuorintaa voidaan käyttää muutaman kerran viikossa ja useasti korealaisen rutiinin hoitoneste on sopiva myös kasvovetenä, mikäli se tasapainottaa ihon pH-arvon. Tämän lisäksi kangasnaamiot eivät ole joka rutiinissa pakollisia vaan niitä voidaan käyttää muutamia kertoja viikossa tehostamaan ihonhoitorutiinia. Kangasnaamioita voidaan käyttää myös satunnaisesti kuurina. 7 day challenge nimellä kulkevassa haasteessa kasvoille levitetään joka päivä yksi kangasnaamio. Olen itsekin kokeilemassa juurikin tätä haastetta ja ai ihana, miten pehmeä ja kosteutettu iho onkaan!

Mun ihonhoitorituaali alkaa aina pyörittelemällä puhdistusöljyä kauttaaltaan kuivalle kasvojen ja kaulan iholle, oli sitten iholla meikkiä tai ei. Näin mahdollistan vesipohjaisen puhdistustuotteen syväpuhdistavan vaikutuksen iholla! Pyrin puhdistusrutiinissa siihen, että iho jää jo tässä vaiheessa pehmeäksi ja kimmoisaksi, jolloin muutkin ihonhoitotuotteet imeytyvät iholle paremmin. Lisäksi vesipohjaisen puhdistustuotteen kanssa käytän aina lemppari ihonhoitolaitettani eli Foreota! 



2019-06-08 06.30.05 1

Kolmosvaiheen kuorinnan toteutan kesäisin aina kaksi kertaa viikossa, sillä ihoni öljyyntyy helposti kuumassa auringonpaahteessa. Suosikkejani ovat kaikki happokuorinnat sekä hellävaraiset entsymaattisetkuorinnat! En kaipaile kauheasti rakeista kuorinta iholleni, vaikka välillä sellaisetkin ovat oikein ylellisiä. Kuorinta sisältyy yleensä iltarutiiniini, jolloin yötä vasten iholle levitettävät tuotteet toimisivat mahdollisimman tehokkaasti.

Tällä hetkellä käytössä Thank You Framerin Peeling Cream*, joka levitetään kuivalle iholle ja pyöritellään sillä niin kauan, että sen koostumus alkaa murenemaan! Tällöin murut keräävät itseensä kuolleet ihosolut ja ihosta jää super pehmeä.

2019-06-08 06.38.12 1

Sitten suosikkini, eli vaiheet 4 ja 5, kasvovesi sekä hoitoneste. Hoitonesteillä, hoitovesillä ja kasvovesillä on hieman eroja, jotka Ostolakossa Virve avasi täydellisesti blogissaan! Mikäli erot mietityttää, kannattaa hänen blogiinsa klikkailla.

Tykkään itse erityisesti koreasta lähtöisin olevasta 7 skin method -metodista, jossa iholle kerrostetaan jopa 7 kerrosta hoitonestettä. En ole vielä päättänyt, pidänkö enemmän ohuen vesimäisistä hoitonesteistä vaiko sitten oikein paksuista, jopa seerumimaisista hoitonesteistä! Joka kerta hoitonestettä ei tarvitse levittää aivan seitsemää kerrosta, vaan taputtele hoitonestettä iholle niin monta kerrosta kunnes iho tuntuu täyteläiseltä ja kosteutetulta! Tällä tavoin iho saa aina tarvittavan määrän kosteutusta. Metodista on pllut kovasti apua ihon kiristelyyn, eikä kasvoveden tai hoitonesteen levittäminen vanulapulla tule enää kuuloonkaan! 

Tällä hetkellä käytössä ihanan seerumimainen ja nopeasti iholle imeytyvä Thank You Framerin True Water Deep Toner*

2019-06-18 09.59.14 1

Hoitonesteen jälkeen iholle levitetään seerumi, jolla saa hyvin ykislöillistettyä ja tehostettua ihonhoitoal. Seerumia valittaessa kannattaa miettiä iholla olevaa haastetta. Oman ihoni haasteet ovat pintakuivuus, eli ihoani kiristelee ilman minkäänlaista kosteutusta ja yleensä ihoni vaatiikin todella paljon kosteutta. Näkyvin haaste ihollani on myös epäpuhtaudet sekä herkästi erottuvat ihohuokoset. Toiveenani tuotevalinnoissa oli erittäin kosteuttavat ja ihoa kirkastavat tuotteet, sillä itse miellän kosteutuksen tärkeimmäksi osaksi rutiiniani. Kosteutettuun ihoon ei myöskään pääse syntymään epäpuhtauksia.

Tällä hetkellä käytän G9SKIN White In Milk Capsule Serum - ihoa heleyttävää seerumia*, jonka koostumus näyttää purkissa ihanalta! Se sisältää pieniä valkoisia kapseleita, jotka kuitenkin hajoavat pumppausmekanismin ansiosta. 

2019-06-18 10.06.26 1

Seermin jälkeen iholle voidaan levittää iholle sen tarpeita vastaava kangasnaamio. Kangasnaamio on iholle ihanteellinen tuote, sillä niihin pakataan niin paljon hyödyllisiä aktiiviaineita! n. 20 minuutin vaikutusajan aikana kangasnaamion vaikuttavat aineet pääsevät imeytymään tehostetummin iholle jolloin se saa parhaimman hyödyn. Olen kokeillut nyt useammalla kangasnaamiolla 7 day challengea ja minkä eron ihossa huomaakaan jo muutamien päivien jälkeen!

Sain Eleveniltä käyttööni PACKagen I Love Myself Makeup Boosting -kangasnamaion*, Berrisomin Water Bomb Jelly Maskin* sekä saman merkin Animal Maskin.

2019-06-18 10.21.03 1

Silmänympärysihon huolehtiminen on kahtakymppiä lähestyessä (siis vasta muutaman vuoden päästä..) tärkeää, etenkin jos käyttää silmämeikkiä. Silmämeikkiä poistaessa ihoa tulee hangattua ja samalla silmämeikinpoistoaine kuivattaa jo valmiiksi kosteutta kaipaavaa sy-ihoa, jonka vuoksi olisi erityisen tärkeää huolehtia tästä pienestä, mutta merkittävästä alueesta.

Käytän silmänympärysiholleni omia tuotteitani, eli The Ordinaryn Caffeine Solution 5% + EGCG -silmänympärysseerumia*, jonka sisältämä kahvi ehkäisee turvotusta (toimii oikeasti!) ja tummumista. Tämän päälle levitän superkosteuttavan Whamisan Organic Flowers Eye Essence -silmänympärysvoiteen*, joka on kestänyt mulla super kauan ja heleyttää ihanasti silmänympärysihoa.

2019-06-08 06.36.41 1

Ja nyt kun iholle on levitetty useampi kerros hoitotuotteita, täytyy ne lukita iholle. Ilman kosteusvoiteen tuomaa suojaa kaikki vaikuttavat aineet pääsevät haihtumaan helpommin iholta eikä niistä toisinsanoen ole pidemmän päälle mitään hyötyä. Itse korealaisen rituaalin omaavana olen todennut kevyet voiteet parhaiksi, sillä en halua paksua tahmaista lopputulosta iholleni. Kosteusvoide itsessään kosteuttaa ja lukitsee tuotteet iholle.

Kosteusvoiteena käytän Thank You Farmerin True Water Deep Cream -voidetta*, joka kuvaillaan täydelliseksi voiteeksi kuivalle ja normaalille iholle, mutta geelimäisen koostumuksen ansiosta tämä on ollut loistava myös rasvoittuvalle iholle. Pidän nykyään muutenkin enemmän täyteläisistä voiteista, jotka jättävät iholle ihanan pehmeän tuntuman!

2019-06-18 10.01.04 1

Koko korealaisen ihonhoitorutiinin lopettaa aina poikkeuksetta aurinkosuoja, joka on omasta takaa Madaran SPF30 Plant Stem Cell Age-Defying Sunscreen sävyssä Invisible Nude, joka on aika täydellinen omalle ihonsävylle. Aurinkosuojaa käytetään päivittäin, oli sitten koko päivän sisällä tai ulkona. Näin ehkäistään kaiken valon aiheuttama vaurio iholla, tuli se sitten auringosta tai tietokoneen/puhelimen näytöltä.

Öisin iholle levitetään oma tuotteensa, nimittäin koreassa suuressa suosiossa ovat yönaamiot. Yönaamio levitetään päällimmäiseksi tuotteeksi iholle, jolloin sen vaikuttavat ainesosat imeytyvät tehostetusti koko yön ajan. Käytän omalle iholle yönaamiota n. 3 kertaa viikossa fiiliksien mukaan ja käytössäni on J.ONE Black Jelly Pack* - seerumin ja yönaamion tehot yhdistävä monitoimituote. Naamio on geelimäinen ja jää hieman tahmaiseksi iholle, mutta tahmaisuus tasoittuu jonkin verran ennen nukkumaan menoa. Tässä on tosi antioksidanttinen vaikutus ja iho näyttää virkeältä ja on super pehmeä amauisin!

2019-06-18 09.55.10 1

Oletko päässyt sisään korealaiseen ihonhoitorutiiniin? Seuraavaksi taidan postata Skip care -ihonhoitorutiinista, sillä en minäkään aina noudata koko kymmenen tuotteen rutiinia ;-)
5.6.2019

Korealainen kaksoispuhdistus

*Osa tuotteista yhteistyössä Eleveniltä

Moikka!

Korealainen ihonhoito alkaa olla varmasti kaikilla aikalailla hallussa, sillä kaikkialla puhutaan ihoa hoitavista kangasnaamioista, 7 skin methodista, jossa hoitonestettä kerrostetaan useita kerroksia iholle tai kaksoispuhdistuksesta jossa kasvot käydään ensiksi läpi öljypohjaisella puhdistustuotteella ja sen jälkeen iho puhdistetaan vielä ihotyypin mukaisella puhdistustuotteella. Oma ihonhoitorutiinini onkin alkanut muistuttaa korealaista rutiinia ja kaikki alkaakin tuosta hellävaraisesta, mutta todella tehokkaasta kaksoispuhdistuksesta.

FOREO LUNA 2 & E NATURE CLEANSING

Kaksoispuhdistuksen ideana on puhdistaa iho hellävaraisesti, mutta niin tehokkaasti ettei iholle jäisi meikin rippeitä tai likaa ja talia. Kuitenkin iho tuntuu puhdistuksen jälkeen pehmeältä ja kimmoisalta eikä kireältä ja kuivalta. 

Kaksoispuhdistus aloitetaan puhdistamalla iholta rasvaliukoinen lika, meikki sekä aurinkosuoja, jotka kaikki irtoavat tehokkaammin öljypohjaisella puhdistustuotteella. Öljy hierotaan kauttaaltaan kuivalle iholle, kasvojen ja kaulan alueelle. Hieromiseen saa käyttää reilusti aikaa, ainakin minuutin verran! Hierominen nimittäin vilkastuttaa kasvojen verenkiertoa, jolloin iho lämpenee ja hoitorutiinin tuotteet imeytyvät iholle tehokkaammin. Usein puhdistus jätetään vähemmälle leukaperien ja nenänpielien alueella, joten hieronnan aikana kannattaa painottaa näille alueille. Kun puhdistuksesta tekee rutiinin, ei öljyn hierominenkaan tunnu juuri vievän aikaa!

EI NATURE MORINGA CLEANSING OIL

Kaksoispuhdistuksen toinen osa on vesipohjainen puhdistustuote. Itse suosin kakkosvaiheessa maitoja ja emulsioita, jotka kosteuttavat ja hoitavat ihoa. Monesti geelimäiset ja vaahtomaiset puhdistustuotteet voivat kuivattaa ihoa niiden pesevämpien ainesosien vuoksi. Kakkosvaiheessa tällä hetkellä käytössäni on juurikin pehmeä voidemainen puhdistustuote, jota levitän pienen määrän kasvojen ja kaulan alueelle ja tehostan puhdistusta käyttämällä Foreota. 

Ihonpuhdistuksen toiseen vaiheen voi aloittaa, kun öljypohjainen puhdistustuote on huuhdeltu iholta. Kun käytin itse vaahtomaista putsaria, levitin sen suoraan öljyn päälle, jotta öljy suojaa hieman ihoa liian peseviltä ainesosilta. Kannattaa ehdottomasti kokeilla mikä tapa tuntuu iholle kaikista sopivammalta! Nyt kun käytössäni on hellävarainen puhdistustuote, huuhtelen öljyn ensin pois iholta ja pyörittelen sitten vesipohjaisen puhdistustuotteen kasvoille. Tämänkin hieromiseen saa käyttää hieman aikaa ja Foreo onkin tässä tapauksessa loistava puhdistusväline! 

EI NATURE MARSHMALLOW CLEANSING CREAM

Käytössäni ovat tällä hetkellä Foreo Luna 2*, sekä ihana Foreo Fofo*! Luna 2 on aivan ihana ison kokonsa vuoksi, jolloin sitä on helppo pidellä kädessä ja puhdistaa isompi ihoalue kerralla. Fofosta taas tekee erityisen sen sensorit, joilla saa tehtyä ihoanalyysin suoraan puhelimeen!

Omassa käytössäni ovat tällä hetkellä olleet Eleveniltä saadut E Naturen korealaiset ihonpuhdistustuotteet*. Näiden tuoksu on aivan ihana, todella herkullinen! E Naturen Moringa Cleansing Oil - puhdistusöljy* ja Marshmallow Cleansing Cream -puhdistusvoide*, joista puhdistusöljy on paras kokeilemani tähän mennessä! Blogissani ei hirveästi ole näkynyt kaksoispuhdistukseen liittyviä postauksia juurikin keskinkertaisten tuotteiden vuoksi.

PS. Hyödynnä Elevenin jopa -25% alennuksia*! Kun tilaat 50€, saat 20% alennuksen ja 100€ tilauksista saat 25% loppusummasta. Mikäli Foreot tai korealainen ihonhoito kiinnostavat niin kannattaa laittaa tilausta menemään!

FOREO LUNA 2 & E NATURE K-BEAUTY

Oletko sinä kokeillut kaksoispuhdistusta?

27.5.2019

Top 3 naamiot epäpuhtaalle iholle


COMBINATION SKIN MASKS FROM MADARA, PATYKA AND BIOMED

Kasvonaamiot ovat oletettavastikin mun lempi osa ihonhoitorutiinia (ainakin heti kasvoveden ja hoitonesteen läträämisen jälkeen) ja usein ostoskoriini kulkeutuukin yksi tai kaksikin kasvonaamiota. Epäpuhtauksiin ja tukkeumiin taipuvainen ihoni kaipaa aika-ajoin kunnon puhdistusta, etenkin tällä hetkellä. Huono ruokavalio saa ihmeitä aikaan muutamassakin päivässä! Tämän vuoksi kasvoilleni päätyykin yhä useammin kasvonaamio, jolla on puhdistavia ja tasapainottavia ominaisuuksia.

MADARA SMART ANTI-POLLUTION CHARCOAL & MUD REPAIR MASK

Madaran Smart Andioxidants Charcoal Mask


Madaran hiili- ja mutanaamio on luultavasti tämän hetken ykkössuosikki. Sen paksuhko koostumus on tosi miellyttävä iholla ja tumman mustan värinsä se saa puhdistavasta, epäpuhtauksia imevästä aktiivihiilestä. Naamio on tosi antioksidanttipitoinen, eli se neutralisoi ilmansaasteiden ja vapaiden radikaalien aiheuttamia ihovaurioita. Ihan paras tuote epäputauksien ennaltaehkäisyyn ja ihon tasapainottamiseen, mutta myös samean ihon kirkastamiseen. 


PATYKA PARIS DETOX CHARCOAL MASK

Patyka Detox Charcoal Mask


Edelleen mennään aktiivihiili linjalla, sillä ranskalaisen Patykan uuden sarjan puhdistava naamio sisältää samaista hiiltä. Tämän koostumus on Madaran naamioon verrattuna kermaisempi, eikä se kuivu yhtä kovaksi. Rakastan tämän raikasta tuoksua! Naamio yhtälailla puhdistaa ihoa ja jättää sen miellyttävän pehmeäksi ja heleäksi. Tämäkin poistaa iholta likaa ja talia sekä auttaa pienentämään ihohuokosia syävpuhdistamalla ne. Tämän sisältämä sinkki rauhoittaa ja pehmentää ihoa ja savi taas auttaa ihoa korjaantumaan. Tämä sopii loistavasti myös herkemmälle iholle, joka kaipaa tehokasta puhdistusta!


BIOMED ORGANICS AQUA DETOX MASK

Biomed Organics Aqua Detox Mask 

Biomedin naamio on näistä ainoa, joka ei sisällä hiiltä. Tässä naamiossa puhdistavana ainesosana toimii kaoliinisavi. Naamion koostumus on miellyttävän voidemainen, mutta se kuivahtaa saven aniosta iholle. Tässä namaiossa parasta on sen jättämä hoidettu tuntuma iholle. Siinä missä kaksi ylempää jättävät kasvot puhdistetun tuntuiseksi niin tämän jälkeen kasvoille jää miellyttävä, hoidettu tuntuma manteliöljyn jäljiltä. Tämä naamio pääsee käyttöön aina kun iho tuntuu hieman stressaantuneelta ja kuivahkolta. Rauhoittaa nimittäin mielettömän hyvin tulehduksia!

Muista hyödyntää -30% alennuskoodi BLOGSANNI tilatessasi! 

COMBINATIN SKIN MASKS

Mitä luonnonkosmetiikan naamioita sinä käytät?
14.5.2019

Arvonnan voittaja!

Moikka!

Ihonhoitoarvonta on nyt päättynyt ja voittajan nimimerkki on Elise H.! Onneksi olkoon, otan sinuun yhteyttä sähköpostilla :-)

Oman ihonhoitosetin voi tilata mun Oriflame kaupasta, mikäli se herätti kiinnostusta!

Millaisia arvontoja haluaistte tulevaisuudessa nähdä blogissani?

ORIFLAME NOVAGE BRIGT SUBLIME SKINCARE ROUTINE

3.5.2019

Tehokasta vartalonhoitoa Skin Treatin kuorinnalla

Moikka!

Törmäsin muutama kuukausi sitten Kicksissä käydessäni Skin Treatin tuoteperheeseen, joka sattumoisin oli alennuksessa ostohetkellä. Valmiiksi edullisista tuotteista sai -25% pois normaali hinnasta ja muutama tähtituote sieltä lähtikin mukaan ostoskoriin. Skin Treatin tuotteet sisältävät n. 93% luonnollisia ainesosia eivätkä ne sisällä mikromuoveja!

Olen aina rakastanut kuorinnan jälkeistä pehmeää tunnetta iholla ja vannonkin kuivaharjauksen nimeen. En ole koskaan saanut ihoani niin pehmeäksi kuin kuivaharjaamalla, mutta käsiini sattumoisin sattui tuote, jonka kuorintatehot vetävät vertoja kuivaharjaamiselle! 

KICKS SKIN TREAT PURE & CLEAN ENZYME & AHA PEEL

Skin Treat -sarjan Clear & Pure Enzyme & AHA peeling -kuorinta, joka kuorii ihoa tehokkaasti sekä rakeiden ja happojen yhdistelmällä. Kuorinnan pitäisi käydä sekä kasvojen että vartalon iholle, mutta itse en suosittelisi tätä kasvoille käytettäväksi mikäli iho on yhtään herkkä. Kuorinta tuntuu jo vartalon ihollakin niin tehokkaalta, etten omalle kasvojen iholle sitä uskaltaisi levittää! 

Jonkin aikaa sitten ajattelin ettei kemiallisista kuorinnoista ole mihinkään - eihän kuoriva vaikutus tunnu missään. Kun tutustuu happojen vaikutuksiin niin ymmärtää jopa miten paljon tehokkaampia ne ovat verrattuna normaaleihin rakeellisiin kuorintoihin. Tässä kuorivina ainesosina toimivat glykolihappo ja maitohappo sekä kuorivat rakeet. Vaaleanpunaiseen taittava hiema geelimäinen kuorinta-aine levitetään iholle pyörivin liikkein ja annetaan vaikuttaa n. 2 minuuttia ja huuhdellaan normaalisti pois. Ihosta jää aivan uskomattoman pehmeä, kuulas ja heleä! Tämä käy täydellisesti ennen itseruskettavan levitystä, jolloin ihoon ei jää kuivan karheita aluieta, johon itseruskettava tarraa rumasti.

KICKS SKIN TREAT PURE & CLEAN ENZYME & AHA PEEL

Suosittelen tätä juurikin kuivalle ja karhealle iholle, joka ei kaipaa kauheaa mekaanista rasitusta vaan hellävaraisen tehokkaan kuorinta-aineen. Kuorinnan kun voi hellästi pyöritellä iholle ja antaa vaikuttaa muutaman minuutin, jolloin hapot tekevät kaiken työn! Lisäksi tämä voisi olla loistava tuote, mikäli esimerkiksi selän tai rintakehän iho tukkeutuu helposti. Skin Treatin tuotteita saa ainoastaan Kicksistä ja hintaa tällä on 11,90€. Tätäkin kannattaa metsästää tarjousten aikaan!

KICKS SKIN TREAT PURE & CLEAN ENZYME & AHA PEEL

Oletko ehtinyt kokeilemaan Skin Treatin vartalonhoitotuotteita? 
26.4.2019

Blogin uusi osoite ja ihonhoitosetin arvonta!


Moikka!

Mun blogin osoite muuttui nyt lyhyempään muotoon, nimittäin ostin blogilleni oman domainin! Mun domain on ostettu Zonerilta ja stressailin varmaan kuukauden sen ostamista, sillä ajattelin sen asentamisen olevan hankalaa. Mutta mitä vielä, se vaati muutamia näppäimistön näppäilyjä, muutaman tunnin odottaminen ja siellä se oli - mun ikioma verkkosivuni. Zonerilta sai hyvät ja selkeät ohjeet domainin päivittämiseen, joten mikäli säkin olet miettinyt omasi ostamista niin vahva suositus!

ORIFLAME NOVAGE BRIGHT SUBLIME -IHONHOITOSETTI

Ja koska blogi on nyt kevään kunniaksi hieman uusiutunut niin eiköhän olisi aika järjestää pientä arvontaa! Kevät on ehkä petollisinta aikaa iholle, sillä auringon ensimmäiset säteet voivat polttaa ihon salakavalasti ja aiheuttaa pigmenttimuutoksia sekä joillekin jo tässä vaiheessa ihanaa aurinkoihottumaa. Iho olisi tärkeä suojata auringolta ja puhdistaa erittäin huolellisesti iltaisin, jotta kaikki pöly ja ilmansaaste puhdistuisi iholta.

Kirjoitin aikaisemmin mun blogissa Oriflamen NovAge ihonhoitorutiinista, jossa käytin True Perfection -sarjaa, joka tehokosteuttaa ihoa ja ennalta ehkäisee ihon ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä. Pidin koko ihonhoitorutiinista sekä sen tuottamista tuloksista kovasti ja mulla on nyt mahdollisuus arpoa mun lukijoiden kesken NovAge Bright Sublime -linjan ihonhoitorutiini! Palkinnon arvo on 198€. Postauksen lopusta löydät arvonnan osallistumis ohjeet!

ORIFLAME NOVAGE BRIGT SUBLIME SKINCARE ROUTINE

Bright Sublime -ihonhoitolinja on täydellinen iholle, jolle tulee herkästi pigmenttimuutoksia. Tuotteet auttavat vähentämään melaniinintuotantoa sekä vaalentamaan olemassa olevia pigmenttimuutoksia. Sarjan päivävoiteesta löytyy tehokas SPF20 aurinkosuoja, joka suojaa ihoa auringonsäteiltä! Setti sisältää puhdistusgeelin sekä kasvoveden, silmänympärysvoiteen, tehokkaan seerumin sekä yö- ja päivävoiteen. Kaikki tuotteet auttavat ennaltaehkäisemään melaniinin tuotantoa ja auttavat stimuloi maan kollageenin tuotantoa. Rutiinin mielenkiintoisin tuote on Advanced Brightenin Multi-Action -seerumi, joka sisältää hydroksidi happoja, jotka kuorivat ihoa hellävaraisesti ja auttavat tuottamaan uusia soluja. Näin ollen ihon sävystä tulee kirkkaampi ja tasaisempi.

Setin sisältämät tuotteet käyvät kaikille ihotyypeille ennaltaehkäisemään auringon aiheuttamia pigmenttimuutoksia ja ikääntymisen merkkejä ja esimerkiksi kehumani seerumi sopii täydellisesti epäpuhtaallekin iholle ennaltaehkäisemään tukkeumia ja mustapäitä. Seerumin kanssa kuitenkin kannattaa käyttää sarjan aurinkosuojallista päivävoidetta, jotta iho ei herkisty auringolle!!

ORIFLAME NOVAGE BRIGHT SUBLIME EYE CONTOUR CREAM, SERUM AND NIGHT CREAM

Huomaa, että arvonnan setti on vanhempaa mallia, joka sisältää erikseen kasvoveden ja puhdistustuotteen. Uusituissa seteissä on ihana Supreme -puhdistusgeeli, joka sisältää itsessään kasvoveden. Tämä on loistava tuote laiskalle puhdistajalle, joka ei välitä käyttää kasvovettä! Oriflamen sivuilta löydät kattavasti tietoa tästä setistä, sekä muista päivitetyistä NovAge -ihonhoitorutiineista ja ykisttäisistä tuotteista. Arvonnan tuotteet ovat avaamattomia ja laatikot ovta avattu vain blogikuvia varten.


Tutustu NovAge Bright Sublime settiin täältä. Settiä on mahdollisuus tilata hintaan 109€ ja kun liityt mun kanta-asiakkaaksi Oriflamen sivuilla saat yli 50€ tilauksestasi -15% alennusta kassalla sekä kaupanpäälle tilaajalahjan, meikkipussin ja näytteitä! 


ORIFLAME NOVAGE BRIGHT SUBLIME CLEANSING GEL AND TONER

Osallistuaksesi arvontaan, kommentoi postaukseen millainen ihosi on ja millaista hoitoa se kaipaa. Voit myös kertoa millaisia postauksia tai millaisista tuotteista haluaisit kuulla enemmän blogissani! Jätä kommenttisi ennen 11.5 klo 23.59, jolloin arvonta päättyy.

Lisäksi voit liittää kommenttiboksiin sähköpostiosoitteesi tai muun some-kanavasi, jossa saan sinuun yhteyden! Sähköpostiasi käytän vain ilmoittamaan arvonnan voitosta. Voittajan ilmoitan blogin ja instastoorin (sanniijuliaa) puolella äitienpäivänä 12.5! Mikäli en saa voittajaa kiinni muutamaan päivään, arvon setin muualle. Arvonta on voimassa vain Suomen sisällä.

Onnea arvontaan!
19.4.2019

MADARA -40% kevään hoitorutiinit ja uutuustuotteet

*Postaus sisältää Affliate linkkejä
Moikka ja aurinkoiset pääsiäiset sinne!

Madaran sivuilla alkaa jälleen ne ihanat -40% alennukset koko valikoimasta!! Eikä siinä kaikki, sillä yli 70€ ostoksiin saa vielä mukaan yllätyslahjan! Alet sijoittuvat 23.4 tiistaille ja mikä sitten olisikaan parempi kuin päivittää ihonhoitorutiini kevättä kohden! Tässä hieman omia tuotevinkkejä ja tärppejä! Madaralta on tullut nyt ihania ja ajankohtaisia tuotteita kevättä, kesää ja auringonpaistetta ajatellen!

MADARAN IHONHOITOTUOTTEET KESÄKSI

Silmiini pisti ensimmäiseksi uutuustuotteista ihana Fake It Natural Look Self Tan Milk - itseruskettava*. Purkkirusketus on aina ihoystävällisempi ja turvallisempi vaihtoehto kauniin päivetyksen hankkimiselle! Lisäksi luonnonkosmetiikan edustajana Madaran itserusekettava on samalla myös ihoa hoitava vaihtoehto, sillä tämä sisältää jojobaöljyä ja kosteutta sitovaa hyaluronihappoa. Tällä luvataan jo kaunis päivetys kuudessa tunnissa ja mikäli haluaa syvemmän rusketuksen, voi iholle levittää uuden kerroksen kuuden tunnin vaikutusajan jälkeen! Tämän myös luvataan olevan täydellinen vaihtoehto vaalealle ja medium -sävyiselle iholle.
Hintaa tällä on normaalisti 29,90€/150ml

Ja koska aurinko alkaa paistamaan taivaalla yhä kirkkaammin ja UV-säteily alkaa olla voimakkaampi niin iho kannattaa alkaa jo tässä vaiheessa vuotta suojaamaan auringonsäteiltä! Haluan nyt kannustaa kaikkia valitsemaan luonnolliset aurinkosuojatuotteet täksi kesäksi, sillä luonnollinen aurinkosuoja on turvallisempi mitä synteettinen suoja. Luonnollisissa aurinkosuojatuotteissa käytetään fysikaalistasuojaa, yleensä sinkkioksidia ja titaanioksidia, jotka siis heijastavat säteet pois iholta. Nämä ovat turvallisempia kuin kemialliset suojat, joiden on todettu häiritsevän kehon hormonitoimintaa eivätkä ne ole järin ympäristöystävällisiä.

Omaan ostoskoriin klikkasin jo valmiiksi SPF30 omaavan Plant Stem Cell Age-Defying -aurinkovoiteen*, jossa on Madaran valikoiman korkein aurinkosuoja. Tämä aurinkosuojavoide omaa pienen sävyn, jolla saa ihonsävyä tasoittavan lopputuloksen! Pienempää aurinkosuojaa etsivälle löytyy City CC -cream SPF15*, josta löytyy myös sävyt light ja medium -ihoille. Jokaisella aurinkosuojalla hyvän suojan UVA/UVB säteilylle ja kaikki aurinkosuojatuotteet ehkäisevät ihoa pigmenttimuutoksilta! 
Aurinkosuojien hinnat ovat 29,00€/40ml
MADARAN IHONHOITOTUOTTEET KESÄKSI2
Mua on myös alkanut viime vuosien aikana kiinnostaa myös öljyt ihonhoidossa (ja niin on näköjään monia muitakin!), jonka vuoksi ruusunmarjaöljy ja manteliöljy ovat olleet nyt suuressa kulutuksessa. Madaralta löytyy A- ja E-vitamiinipitoinen Pihlaja Drops Glow Booster -tehotipat*, jotka sisältävät iholle hyödyllisiä öljyjä. Noora Shinglerin kehittämä boosteri kosteuttaa, rauhoittaa ja antaa iholle kauniin hehkun! Nooran ihoa kadehtien, ehkä itsekin saan yhtä kuulaan kauniin ihon!
Hintaa tällä on 29,00€/20ml

Viimeinen kuolaamani tuote on Smart Antioxidants hiili- ja mutanaamio, joka päätyi ostoskoriini, kunnes äkkäsin tuotevalikoimasta Smart Glow Skin Enhancing -ihonhoitosetin*, jossa naamion lisäksi löytyy yllätys yllätys Radiant Energy -kasvoöljy! Näitä kahta tuotetta suositellaankin käyttämään yhdessä parhaiden tuloksien, eli kosteutetun, sileän ja hehkuvan ihon saavuttamiseksi! Hiili- ja mutanaamio jo nimensä mukaan ennaltaehkäisee epäpuhtauksia ja imee niitä tehokkaasti iholta, mutta myös antioksidanttien ansiosta ehkäisee ikääntymisen merkkejä. Öljyjä ei voi koskaan olla liikaa, joten tämä setti edullisen pakkaushinnankin vuoksi päätyy kotiini alennuspäivinä!
Setin saa tilattua hintaan 35,00€, ja öljyä* saa hintaan 54,95€/30ml ja naamiota* hintaan 24,95€/60ml


14.4.2019

Heittämällä paras kasvonaamio, jota olen testannut!

*Postaus sisältää Affliate linkkejä

Kyseessä on Whamisan Kelp Sheet Mask -merilevänaamio*, jonka kaikki 32 luomuainesosaa ovat fermentoituja. Kelp -naamio on siitä ihana ja erikoinen, että itse kangas siinä on kelp -merilevää, joka itsessään jo hoitaa ihoa! Eli 20 min aikana iholle imeytyy sekä naamion sisältämien seerumien ja hoitonesteiden aktiiviaineet, mutta myös itse merileväkankaan sisältämät vaikuttavat aineet! Fermentoidut ainesosat tuottavat samalla aminohappoja ja peptidejä, jotka ovat iholle hyväksi ja naamion aktiiviaineet tukevat loistavasti ihon terveyttä. 

1970-01-01 02.00.00 4

Whamisan kangasnaamio on kätevästi kaksiosainen, eli sen saa asetella juurikin omien kasvojen mukaisesti. Monesti kokonaiset kasvoille aseteltavat kankaat ovat liian isoja, jolloin ne eivät asetu kunnolla kasvoille. Kaksiosainen naamio asettuu siis kauniisti ja tiiviisti kasvoille ja vaikuttavat aineet pääsevät imeytymään tehokkaammin iholle.

Seerumin koostumus oli erittäin runsas ja paksuhko! Koostumus oli jopa hieman geelimäinen, mutta imeytyi silti loistavasti iholle. Rullailin kasvot läpi kylmällä jaderullalla, joka tehosti kasvojen lymfanestekiertoa ja näin vähentää kasvojen alueen turvotusta. Muutenkin kangasnaamio lupailee vähentää turvotusta, auttaa pieniin juonteisiin ja supistaa ihohuokosia.

Voi sitä kuultoa minkä kangasnaamio jätti iholle! Naamion jäljiltä iholle jäi vielä reilusti seerumia, jonka taputtelin iholle ja lukitsin kaiken lopuksi kasvovoiteella ja -öljyllä. Iho näyttää ja tuntuu täyteläisen kosteutetulle ja ihon sävykin näyttää terveemmältä ja tasaiselta. Holika Holikan kangasnaamiot ovat olleet edellisiä suosikkeja, mutta heittämällä tämä nousee nyt aivan ykköseksi. Laatueron kyllä huomaa näiden kahden välillä, vaikka mielelläni käytän edelleen Holika Holikan kangasnaamioita.

Naamion luvataan sopivan kaikille ihotyypeille, mutta on kuitenkin sen verran aktivoiva, että sitä ei kuulemani mukaan herkkäihoisille suositella käytettäväksi. Kangasnaamiota voidaan käyttää muutaman kerran viikossa neljän viikon ajan tehokuurin tapaisesti.

Kangasnaamiota saa tilattua esim. Eleveniltä* ja House of Organicsilta*  hintaan 14,80€

1970-01-01 02.00.00 5

Oletko testannut merilevänaamioita?

10.4.2019

Kasvojen hemmotteluhetki kotona

Moikka!

Monesti mulla käyvien asiakkaiden kanssa tulee puhuttua kotihoidosta (ja sen tärkeydestä!!) ja heidän ihonhoito tottumuksistaan kotona. Osalla ovat kaikki tuotteet puhdistuksesta kasvovoiteeseen asti kotikäytössä, osa tykkää mennä puhdistus/kasvovoide -linjalla ja osa taas livistää ihonhoidosta kokonaan ja hoitaa ihonsa kerran kuukaudessa kosmetologilla. Aika paljolti vain hoitorutiineista puuttuu kuorinta tai naamio, jotka toisivat tehostusta rutiineihin kotona.

Postauksen linkit vievät aikaisempiin postauksiin

FACIAL

Kuorinta ja naamio jäävät pois rutiinista, sillä niitä ei joko jakseta tai ei ehdi käyttää. Mä itse suosin pieniä hemmotteluhetkiä itselleni esimerkiksi viikonloppuisin tai heti viikonalussa maanantaita piristämään! Kotona tehtävään kasvohoitoon ei mene kauaa ja sen voi tehdä juuri ennen nukkumaanmenoa. Hemmottelevat naamiot ja hieronta eivät ole vain kosmetologilla käymisen herkkua, vana niitä voi myös toteuttaa kotona! 

Kotiakasvohoito voi alkaa siis ihan perus puhdistuksella, jossa kasvot käydään läpi ensin meikinpoistoaineella tai puhdistusöljyllä sekä varsinaisella kasvojen pesuaineella kuten puhdistusmaidolla, joka ei kuivata ihoa. Näin saadaan iho puhtaaksi ja hoitotuotteetkin imeytyvät iholle paremmin. Itse suosin tällä hetkellä Huxleyn Be Clean Be Moist Cleansing Wateria meikin poistoon ja sen jälkeen Oriflamen Ecobeauty -sarjan puhdistusmaitoa, joka jättää ihon ihanan pehmeäksi.

FACIAL

Ihon puhdistettua voidaan kuoria kasvot sille sopivalla kuorinta-aineella. Säännöllisellä kuorinnalla pidät tukkeumat ja epäpuhtaudet poissa sekä pidät ihon pehmeänä ja kuulaana. Hoitotuotteetkin pääsevät imeytymään paremmin iholle! Herkälle ja couperosa iholle kannattaa valita rakeeton- eli entsymaattinen kuorinta ja rakeellinen kuorinta taas vahvemmalle iholle. Omassa käytössäni on tällä hetkellä The Ordinaryn AHA 30% + BHA 2% Peeling Solution -kuorintaneste, joka kuorii ihon rakeettomasti happojen avulla. 

Kun iholta on poistettu kuolleet ihosolut, voidaan kasvoille levittää kasvonaamio, joka pääsee vaikuttamaan iholla intensiivisemmin. Valitse kasvonaamio ihon tarpeiden ja tavoitteiden mukaan! Omia suosikkeja ovat detoxaavat ja puhdistavat naamiot mm. Patykalta ja Biomediltä, mutta myös erittäin kosteuttavat naamiot ovat must ja Yon-Kalta ja Madaralta löytyvät loistavat vahtoehdot näihin! Mikäli pitää perinteisiä naamioita enemmän korealaisista kangasnaamioista, kannattaa kuorinnan jälkeen levittää iholle kasvovesi ja hoitoneste ja asetella kangasnaamio näiden jälkeen iholle.

FACIAL

Kasvonaamion jälkeen iholle olisi aika levittää kaikki tuotteet kasvovedestä kasvovoiteeseen ja lopuksi tehdä pienimuotoinen hieronta kasvoille. Youtube ja instagram ovat pullollaan hyviä, kotona tehtäviä kasvohierontoja. Hieronnan voi tehdä käsillä, jade rullalla tai esimerkiksi gua shalla. Itse suosin käsin tehtävää hierontaa sekä jade rullaa. Oma suosikkihieronta löytyy tällähetkellä Katja Kokon instastoorista! Katjan hieronta aktivoi hyvin lymfanestekiertoa, eli siinä käydään kasvot, kaula ja dekoltee lymfakierron mukaisesti. Hieronta sopii hyvin kaikille, sillä lymfapisteiden aktivoimisesta on apua niin turvotukseen ja muihin iho-ongelmiin kuten akneen. Youtube suosikkini taas on Abigail James, jolta löytyy ohjeita niin kasvohierontaan käsin sekä gua shan käyttöön.

Kasvohierontaan tykkään itse käyttää The Ordinaryn Cold-Pressed Rose Hip Seed OIl-  ruusunmarjaöljyä, joka uusii ihoa tehokkaasti, mutta ei tuki ihoa joten se on ihanteellinen tuote hierontaan. Ruusunmarjasta voikin saada hyvän avun aknearpiin!

FACIAL

Ehditkö hemmotella itseäsi kotona?
5.4.2019

Uusi tuttavuus - saksalainen Biomed Organics

*Postauksen tuotteet saatu yhteistyössä

Moikka!

Pääsin yhteistyön merkeissä tutustumaan itselleni täysin tuntemattomaan brändiin - saksalaiseen Biomed Organicsiin. Biomed Organics brändää itseään 100% luonnollisena, vegaanisena ja eläintestaamattomana sekä kliinisesti että dermatologisesti testattuna. Tuotteissa ei myöskään löydy synteettisiä tuoksuja, mineraaliöljyjä, parabeeneja tai fenoksietanolia. Mikäli merkin tuotteet kiinnostavat, postauksen lopusta löytyy alennuskoodi tuotteisiin!

BIOMED AQUA DETOX MASK

Käyn tässä postauksessa itseäni eniten kiinnostavaa tuotetta läpi, eli Biomedin Aqua Detox Maskia, joka on on omassa ihonhoitorutiinissa ehkä ajankohtaisin tuote. Biomedin naamio on samaan aikaan sekä kosteuttava että puhdistava. Incistä löytyy nimittäin heti veden jälkeen kaoliinisavea, moringaöljyä, manteliöljyä, E-vitamiinia sekä aloe veraa.

Kaoliinisavi on ihoa tehokkaasti puhdistava ja se imee tehokkaasti epäpuhtauksia ihosta. Kaoliini saa naamion kuivahtamaan hieman viiden minuutin vaikutus ajan aikana. Moringaöljy on erittäin antioksidanttipitoinen ainesosa, joka on myös antiseptinen ja erityisetsi akneen taipuvainen iho tykkää tästä ainesosasta! Lisäksi sillä on huomattu olevan vaikutuksia arpien vaalenemiseen. Manteliöljy rauhoittaa, pitää ihon kimmoisana ja pehmeänä sekä tasapainottaa tehokkaasti rasvoittuvan ihon talintuotantoa. 

Naamion ainesosat näkyvät aika selvänä naamion käyttöaikana: savi kuivahtaa iholle, mutta pesun jälkeen iholle jää hieman öljyinen, oikein pehmeä ja hoidettu tuntuma! Isoin huomio myös minkä teen aina näiden hoitavampien savinaamioiden kanssa on se, miten hyvin ne rauhoittavat näppyjä! Stressaavan ajanjakson aikana ihollekin tulee näitä epäpuhtauksia (joka on muuten jännä, kun iho on ensiksi loistavassa kunnossa ja yhtä äkkiä iholla koreileekin epäpuhtauksia) jolloin nämä puhdistavat, mutta hoitavat naamiot on must!

BIOMED AQUA DETOX MASK SWATCH

Nyt sulla on mahdollisuus päästä testaamaan näitä Biomedin tuotteita hieman edullisemmin, nimittäin sain käyttööni alekoodin (vähänkö jännää!), jolla saat tilauksestasi -30%! Klikkaa siis haluamasi tuotteet ostoskoriin ja käytä koodia BLOGSANNI, jolla voit hyödyntää alennuksen!

21.3.2019

Hellävaraisesti puhdistava Detox -hiilinaamio

*Postaus sisältää Affliate linkkejä
Moikka!

Syystä tai toisesta mun iho on taas alkanut reagoimaan johonkin, joten poskia että leukaperiä korostavat taas ikävät näppylät ja paukamat. Silloin yleensä otan tavoitteeksi juoda paljon vettä ja hoitaa ihoa hellävaraisesti. Liian putsaavat ja tehokkaat tuotteet vain pahentavat iholla olevaa ongelmaa.

2019-03-19 09.59.14 1

Siitä on nyt kolmisen viikkoa kun ostin Patykan Detox Charcoal -naamion*, joka on rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle suunnattu tehotuote. Naamiossa parasta on sen kermainen koostumus, joka ei 10 minuutin vaikutusaikana ehdi kuivahtaa koppuraksi vaan jää pehmeän ja joustavan tuntuiseksi. Detox vaikutteinen naamio sopii myös rasvoittuvan ihotyypin lisäksi myös kuivalle että normaalille iholle sen hoitavan koostumuksen myötä. Naamio kun ei kuivata ihoa lainkaan, vaan jättää sen pehmeäksi ja syväpuhdistetun tuntuiseksi ilman kiristelyä.

2019-03-19 10.50.00 1

Naamio saa ihanan tuoksunsa sitruksesta ja iholla vaikuttavat aineet ovat trendikäs hiili, raikastava piparminttu sekä vihreäsavi. Incistä voidaan myös bongata merilevätiivistettä, paria muuta savea sekä probiootteja, joka tasapainottavat ihon mikrobikantaa. Yhdessä ainesosat imevät iholta likaa ja takia tehokkaasti sekä pitää ihon tasapainotettuna ja raikkaana. Lisäksi naamion sisältämät savet korjaavat ja uudistavat ihoa pitäen sen terveenä!

Kaikki puolin naamio vaikuttaa incin mukaan täydelliseltä ja siltä se tuntuu ihollakin. Tehokkaasti puhdistava, mutta samalla ihoa tehokkaasti hoitava naamio on pakollinen tuote kaapissa aina hätävaraksi ja nopeaksi avuksi ihon eri ongelmiin.

Naamion jälkeen hoitavan vaikutuksen huomaa välittömästi ihon hehkussa ja ihon värissä, joka on tasaisempi. Myös ihohuokoset ovat huomaamattomammat ja punoittavat näpyt ovat rauhoittuneet! Nyt naamion kavereiksi tekisi mieli kokeilla samaan kastiin kuuluvaa tasapainottavaa kasvovettä, mutta myös kosteuttavaa hyaluroniseerumia (jonka voisinkin vaikka heti ottaa käyttöön kun edelliseni loppui!) sekä vaaleanpunaiseen sarjaan kuuluvaa puhdistusöljyä.

2019-03-19 09.59.39 1

Patykan tuotteita saa tilattua esim. Jolielta*, josta oma naamionikin on ostettu! Kyseisellä naamiolla on hintaa vajaat 19,90€.

Kuulitko jo Patykan uusista tuotteista?

7.3.2019

Pieni Jolien tilaus

*Postaus sisältää Affliate linkkejä

Moikka!

Tein muutama viikko sitten Jolielle luonnonkosmetiikan täyteisen tilauksen, joka sisälsi mm. tuotteen Patykan uusista edullisista tuotesarjoista* sekä muutama Evolven kiinnostava ja loistavaksi kehuttu tuote lähti ostoskoriin! 

Patykalta tuli aivan vasta kolme uutta ihonhoitolinjaa, jotka ovat merkin muihin tuotteisiin nähden edullisia. Sinisen värimaailman omaava Hydra Range on nimensä mukaisesti kostuettava linja, jonka hintaluokka pyörii 27,90€-34,90€ välillä. Suloisen vaaleanpunainen Clean Range -puhdistustuotteiden hinta pyörii taas edullisemmin 14,90€-19,90€ maissa kun taas vihreä, puhdistava Pure Range -linjan tuotteet pyörivät 14,90€-24,90€ hintaluokalla. 

JOLIE LUONNONKOSMETIIKKA TILAUS

Ihotyyppini ja tämän hetkisten tarpeideni mukaan ostoskoriini päätyi ihanan tuoksuinen (kyllä, ehdin käyttää tätä jo kasvoillani) Detox Charcoal Mask -syväpuhdistava kasvonaamio*. Tässä vaikuttavana aineena toimii trendikäs hiili, vihreä savi ja aijemmin kirjoittamani sinkki, jotka yhdessä pitävät ihon puhtaana. Tän koostumus oli ihanan paksu verrattuna toiseen vastaanvanlaiseen naamioon jota käytän viikottain tehopuhdistuksena iholle!

PATYKA DETOC CHARCOAL MASK -syväpuhdistava naamio

Toisena tuotteena lähti mukaan Evolven Radiant Glow Mask -kirkastava naamio*, joka sisältää kuorivia partikkeleita jotka tehostavat kirkastavaa vaikutusta. Kukapa nyt ei kaipaisi ihon kirkastusta kevättä kohti? Tässä vaikuttavina aineina antioksidanttinen raakakaakao, jotka tuoksuvat aivan ihanalle! Se vetää vertoja Essen Cocoa Exfoliator - suklaiselle kuorinnalle! Naamio myös sisältää kuorivaa kookoksenkuorijauhetta, joten onkohan tuoksu kookoksen ja suklaan sekoitus? Kuulostaa aika herkulliselta! Lisänä tässä on myös A-, E-, ja B-vitamiini pitoista manteliäljyä.

EVOLVE RADIANT GLOW MASK -KIRKASTAVA NAAMIO

Ystäväni kehui myös paljon Evolven Rainforest Rescue Blemish Serum -seerumia, joka on suunnattu epäpuhtaalle iholle. Tätäkin ehdin jo käyttää ja ennen kuin listaan tämän ainesosia niin kehun tämän ihanan raikasta tuoksua! Huomasin jo yhdessä yössä miten iho rauhoittui ja näytti paljon tasaisemmalta mitä aikaisemmin. Tässä acai-marja ja copaibaöljy auttavat vähentämään tulehduksia, supistamaan ihohuokosia ja estää ihon tukkeutumista. Seerumissa on myös pajunkuoren luonnollista salisyylihappoa, josta olenkin puhunut lähiaikoina paljon!

EVOLVE RAINFOREST RESCUE BLENISH SERUM -seerumi epäpuhtaalle iholle

Oletko tilannut luonnonkosmetiikkaa Jolielta?

3.3.2019

Rauhoittava sinkki epäpuhtaan ihon hoidossa

Moikka!

Olen testannut aikaisemmin epäpuhtaalle iholleni tätä todella edullista The Ordinaryn Salisylic Acid 2% Solution -seerumia, joka osoittautui taivaan lahjaksi! Salisyylihappo (eli BHA happo) on siitä kiva, että se rasvaliukoisena happona pääsee tunkeutumaan talia tuottavaan huokoseen. Tällöin se pääsee liottamaan talia ja ennalta ehkäisemään tukkeumia, näppyjä ja mustapäitä. Se toimii ennaltaehkäisevänä tuotteena, mutta myös hädän hetkellä pikaisena näppyjen nitistäjänä!

Salisyylihapon lisäksi olen nyt innostunut (taas) sinkkivoiteista. Ostin tässä vuosi sitten EkoPharman Karpalo -sarjan sinkkivoiteen, josta olin vain kuullut että se on hyvä epäpuhtaalla iholla. Valkoinen paksu koostumus ei kuitenkaan ollut aivan mieleeni kun yön aikana se mureni pois alueelta jolle sen levitin. Tuote siis tuntui täysin turhalta kunnes tutustuin sinkkiin ainesosana enemmän...

2019-02-21 12.26.23 1

Sinkki on siis erittäin rauhoittava ja tulehduksia ehkäisevä aine, joka myös ehkäisee ihon rasvoittumista. Sinkki nimenomaan myös parantaa ihoa ja hillitsee ihoärsytystä, jonka vuoksi se ei ole kovakourainen iholle. Monet finnien tappoaineet jättävät jälkeensä punaisen, jopa hilseilevän rikkonaisen ihon, kun taas sinkkivoiteiden jälkeen iho on rauhoittunut ja pehmeä. Sinkkivoiteet eivät vaikuta ihan yhdessä yössä vaan käyttökertoja se vaatii aina muutaman yön.

EkoPharman sinkkivoiteen sisältämä sinkkioksidi nimenomaan suojaa ja rauhoittaa ihoa ja sillä antimikrobinen vaikutus. Sinkkiä tehostamassa voiteeseen on lisätty karpalouutetta, aloe veraa ja piparminttua, jotka tehostavat rauhoittavia ja talin tuotantoa edistaviä vaikutuksia. Lisäksi voiteesta löytyy E-vitamiinia ja viinirypäleen siemenöljyä.

2019-02-21 12.26.23 2

Levitän itse sinkkivoidetta aina ohuen kerroksen laajalle alueelle aina päällimmäisenä hoitotuotteena ja annan vaikuttaa yön ylitse. Kotipäivinä tämä taas käy hyvin täsmätuotteena suoraan näpyn päälle. Mitä paksumman kerroksen tätä levittää, sen helpommin voide tuntuu murenevan iholla. Tämä on osasyy siihen, miksi levitän mielummin laajemmalle alueelle ohuen kerroksen tätä kuin se, että levitän paksun kerroksen vain yhteen kohtaan!

Harmittaa edelleen kun Berliinin reissulla lennon jälkeen ihoani korosti kipeä ja punainen finni ja yritin sitä sitten ainoalla aknegeelillä poistaa ja ihohan siitä sitten reagoi hilseilemällä, eikä meikkikään levittynyt enää kauniisti iholle. Sitten heti kotiin päästyäni sinkkiä käyttämällä koko näppy hävisi päivässä parissa!

On se niin jännä, että tuote josta ei innostunut aluksi, onkin paljon mielenkiintoisempi ja ''toimivamman'' tuntuinen kun ymmärtääkin miten se oikeasti toimii ja vaikuttaa iholla :-D



Oletko kokeillut sinkkiä ihonhoidossa?
28.2.2019

Kotikäyttöinen happokuorinta The Ordinaryltä

Moikka!

Kai hapot on jo tuttuja ihonhoidossa? Mikäli ei niin toivottavasti tästä postauksesta saat hieman käsitystä mitä hapot iholle tekevät ja mitä eri happoja ihonhoitotuotteissa käytetään! Kemiallinen kuorinta kotioloissa on helppo, tehokas ja oikeaoppisesti käytettynä turvallinen tapa päästä eroon ihon sarveissolukerroksesta ja tehdä ihosta pehmeän ja kuulaan!

2019-02-21 12.18.35 1

AHA -hapot eli alphahydroksihapot ovat yleensä lähtöisin maito- tai glykolihapoista. AHA -hapot ovat siitä kivoja, että niiden vesiliukoinen koostumus vaikuttaa vain ihon pinnalla. Glykolihappo on kaikista tehokkain, mutta iho hyötyy myös hyvin manteli- ja maitohapoista. AHA -hapot ovat siitä loistavia, että niillä on kyky sitoa kosteutta. Kuoriva vaikutus näkyy mm. ihon kirkastumisessa ja ihon sävyn tasoittumisessa. 

BHA-hapot eli betahydroksihapot ovat rasvaliukoisia, eli ne vaikuttavat taas syvemmällä iholla liottaen talia auttaen mm. tukkeumiin, mustapäihin ja ihohuokosten laatuun. Kaikista parhaiten tukkeutunut akneiho hyötyy tästä rauhoittavien ja tulehdusta ehkäisevien ominaisuuksien vuoksi. BHA -happo on ehkä tunnetuin salisyylihappona, jota moni varmasti käyttääkin näppyjen nitistämiseen. Mikäli BHA -hapot alkoivat kiinnostamaan niin kannattaa tsekata mun suosikki täsmätuote, joka koostuu pääosin salisyylihaposta!

PHA -hapot eli polyhydroksihapot ovat mulle vielä täysin tuntematon happo, mutta yhtälailla kiinnostava kuin edellä mainitut. PHA -hapoista tiedän sen verran, että ne soveltuvat parhaiten herkälle iholle hitaan vaikutuksensa ansiosta. Sen molekyylikoko on suurempi kuin AHA-hapoilla, joka tekee sen vaikutuksesta hitaamman eikä se täten imeydy iholle yhtä nopeasti. Lisäksi tällä hapolla on antioksidanttisia vaikutuksia, joten tämäkin on ikääntyvälle iholle loistava!

2019-02-21 12.19.39 1

Happojen kertaamisen jälkeen voidaankin siirtyä tähän ihmetuotteeseen, joka hyödyntää happoja loistavalla tavalla. The Ordinaryn valikoimasta löytyy verenpunainen AHA 30% % BHA 2% Peeling solution -kuorinta*, joka on yksi Espanjasta kotiuttamistani tuotteista. Tässä AHA -happoina toimivat glykolihappo, maitohappo, viinihappo ja sitruunahappo ja BHA -happona toimii perinteinen salisyylihappo yhdistettynä hyaluronihappopolymeeriin, B5-vitamiiniin, mutsaporkkanaan ja tasmannia lanceolata -kasviin. 

Viimeisenä mainittu kasvi auttaa vähentämään happojen joskus aiheuttamaa ihoärsytystä. Hyaluronihappo toimii kosteuden sitojana, B5-vitamiini tukee ihon korjaantumista ja mustaporkkana on tehokas antioksidantti. Kuorinnan pH on pyritty pitämään iholle optimaalisena, niin ettei ihoärsytystä ilmeenny. Kuitenkin kuin kyse on noinkin suuresta määrästä happoa suositellaan kuorintaa käytettävän vain iholle, joka on tottunut happoihin. Lisäksi käyttökertoja saa viikossa kerääntyä max. 2 ja iholla sitä saa pitää enintään 10 minuuttia. Suosituksena olisi myös, että ensimmäisillä kerroilla kuorinta saisi vaikuttaa minuutteja vähemmän. 

Herkälle ja ohuelle iholle suosittelen lyhyempiä vaikutusaikoja, 2-5min ensimmäisillä kerroilla ja kuorintaa muutenkin tehtäväksi harvemmin. Herkällä ja happoihin tottumattomalla iholla voi ilmentyä jälkeenpäin punoitusta, joka on toki normaalia kun kyseessä on noinkin isot pitoisuudet AHA happoja. Kannattaa aloittaa pienimmistä mahdollisista vaikutusajoista, niinkuin alussa suosittelinkin!

2019-02-21 11.49.58 1

Itse käytän kuorintaa 1-2 kertaa viikossa ihon kunnosta riippuen. Olen todennut, että 10 min vaikutusaika on ihollani on ok, eikä ärystyksiä ilmeenny, mutta kaikista mieluiten huuhtelen naamion pois 5-7min vaikutusjaan kohdalla, jotten rasita ihoani liikaa. Kuorintanestettä ei suositella levittämään ohuelle tai rikkonaiselle iholle ja ymmärrän hyvinkin miksi; näppyjen päällä neste kirvelee aluksi hirveästi, mutta sekuntien päästä iho on jo tottunut happoihin. 

Ensimmäisen käyttäkerran jälkeen ymmärtää miksi tämä on saanut niin kovan suosion; iho jää todella pehmeäksi ja sileäksi käytön jälkeen ja säännöllisellä rytmillä saa isoa apua epäpuhtauksiin ja tukkeumiin.  Kuorintanesteestä voisi sanoa niin, että se on todella tehokas, jonka vuoksi pidän aina ajastinta päällä levityksestä saakka, jotten ylittäisi rajattua 10 min vaikutusaikaa ihoreaktioiden pelossa. 

Säännöllisellä käytöllä olen päässyt hyvin eroon poskissa ja otsalla sijaitsevista tukkeumista ja ihon sävykin on tasaisempi. Suuren eron huomaa myös tuotteiden imeytymisessä. Tehokas kuorinta edesauttaa todella hyvin muutkin tuotteet imeytymään paremmin iholle, kun sarveissolukerros ei ole estämässä imeytymistä. Tää on vähän niinkuin kotikasvohoito, toki ilman miellyttävää hierontaa!

The Ordinaryn happokuorintanestettä myy esim. Eleven 9,50€ hinnalla* ja Cocopanda hieman edullisemmin 8,95€ hinnoin!


Oletko testannut happokuorintoja?

25.2.2019

Täyteläisempi Clinique Moisture Surge Intense

*Postauksen linkit ovat Affliate-linkkejä

Moikka!

Mun vuoden 2018 suosikkituotteisiin lukeutui aivan mielettömän ihana Cliniquen Moisture Surge -voide ja uuden kosteusvoiteen etsinnöissä päädyin tähän täyteläisempään versioon voiteesta. Aikaisempi suosikkini oli nimittäin joka puolelta Fuengirolaa loppuunmyyty, joten hätiköidysti päädyin ostamaan tämän Moisture Surge Intense Skin Fortifying Hydrator -voiteen* kun myyjä sanoi että jäljellä on ainoastaan tätä. Kiitän onneani, että voide sattui juuri iholleni sopivaksi!

CLINIQUE MOISTURE SURGE INTENSE

Intense -version koostumus tuntuu täyteläisemmältä kun samettisen ohut 72h Auto Replenishing Hydrator -voide, mutta näin talvisaikaan pintakuivuutta kiristelevä iho on nauttinut tästä täysin rinnoin! Myös Espanjan kylmässä kämpässä, jossa lämmitys pauhasi aina  kuivaa 30 asteista ilmaa iho pysyi kosteutettuna.

Voiteen paksumpi koostumus sopii hyvin sekaiholle, jolla on taipumus epäpuhtauksiin, sillä voide ei tuki ihohuokosia ja akneen taipuvainen ihoni on pitänytkin tästä kovasti! Voide kun imeytyy nopeasti ja jättää sileän, kosteutetun ihotuntuman. Rasvoittuvalle, mutta kiristelevälle iholle tämä on myös ihanteellinen siitä syystä, ettei iho kuitenkaan jää kiiltäväksi (mistä en itse ainakaan pidä rasvoittuvalla iholla) vaan jättää kauniin ja terveen hohteen kasvoille. Pitkällä aikavälillä voide lupaa myös parantamaan ja korjaamaan ihon kosteusvaippaa!

Mulla monesti tuppaa monien tuotteiden kerrotusen jälkeen kasvoöljy rullaamaan inhottavasti kasvoilla jolloin sitten Cliniquen voide ihanasti ''kiinnittää'' kaikki tuotteet kasvoille. Yleensä suosin öljyn levittämistä vasta viimeisenä tuotteena, mutta en ole saanut The Ordinaryn öljyä toimimaan kasvoillani tällä tavoin :-D 

Nyt mm. Eleveniltä saa Cliniquen tuotteita -20% hinnalla*! Tarjous kannattaa hyödyntää tähän voiteeseen ja esimerkiksi loistavaan Moisture Surge -sarjan yönaamioon!

2019-02-21 12.21.49 1

Pidätkö enemmän geelimäisen kevyistä vai täyteläisen paksuista voiteista?
Top