19.12.2018

Harjoittelupaikkani Espanjassa | Työssäoppiminen ulkomailla

Moikka!

Mun kolmas työviikko starttasi maanantaina ja tuntuu hullulta, että olen kohta puolessa välissä koko reissua. Espanja alkaa maana tuntua jo kotoisalta ja viilenevä talvi antaa sellaista kotoista tunnelmaa vaikkakin ikävöin sitä ensimmäisen viikon auringonpaistetta! Kaksi ja puoli viikkoa menikin niin tajuttoman nopeasti, että tuntuu jo nyt siltä etten ehtisi tehdä kaikkea mitä haluan. 

HIUS JA KAUNEUS NORRIS YON-KA TUOTTEET3

Mun harjoittelupaikka, Hius ja Kauneus Norris alkaa olla jo sen verran tuttu, että sieltäkin uskaltaa postata rehellisiä mietteitä. Hoitolasta löytyy kaksi kampaajaa sekä espanjalainen kosmetologi että hieroja/jalkahoitaja, joka tekee myös paria muuta kosmaripuolen juttuja. Opiskelijoille hoitolasta löytyy täysin oma huone, mutta hoitopaikkoja vaihdellaan hoitojen mukaan - välillä mut löytää hierontahuoneesta ja toisinaan taas toisesta hoitohuoneesta, aina riippuen hoidosta. Hoitolalla on myös tarjota opiskelijoille välineet, eli omia ei tarvitse tuoda Suomesta mukaan!

Hoitolassa kasvohoitoihin käytetään ranskalaista YON-KA -ihonhoitosarjaa, joka perustuu viiteen eri eteeriseen öljyyn; Yon-kan sydämeen. Yon-Kasta ei löytynyt hirveästi tietoa netistä, mutta tosiaan sarja on ranskalaisen perheyrityksen tuottama ammattilaisten ihonhoitosarja. Yon-Ka nimi tulee sanoista Yon, eli joki, jossa virtaa puhdas vesi ja Ka, eli elintärkeä, ikuinen voima, jota yksilö kanta aitsessään. Itse koko nimi viittaa ikuiseen uusiutumiseen. Sarjan tuotteet sisältävät kasviuutteita ja eteerisiä öljyjä, jotka toimivat myös psykologisesti imeytyen hengitysteitse. 

HIUS JA KAUNEUS NORRIS YON-KA TUOTTEET

Kosmetologina että kauneusbloggaajan bongailin jo muutamia suosikkeja sarjasta; suihkutettavat kasvovedet ovat aivan ihania ja tykkäänkin käyttää niitä hoitonesteiden tavoin eli taputtelemalla iholle. Myös Gommage -kuorintatuotteista 305 nousi ehdottomaksi suosikikseni rakeettoman koostumuksen vuoksi. Iho on tämän jälkeen aivan uskomattoman kirkas ja kuulas, eli vahva suositus tälle, mikäli Yon-Ka alkaa kiinnostamaan! Kaikissa tuotteissa on melko vahva tuoksu eteeristen öljyjen vuoksi, mutta tämä tekeekin siitä myös hajuaistia hellivän sarjan, jossa tuoksut vaikuttavat pääasiassa rauhoittavasti ja tasapainottavasti. 

HIUS JA KAUNEUS NORRIS KOSMETOLOGI PALVELUT
Kosmetologin hoitohuone, josta löytyvät YON-KA ammattilaistuotteet kasvohoitoihin, sekä mesoterapialaite, josta löytyvät hoidot sekä kasvoille että vartalolle sekä ultraäänilaite!
Sitten taas jalka-, käsi- ja hierontatuotteet taas löytyvät markettien hyllyiltä, joka oli aluksi mielestäni hyvin kummallista sillä Suomessa kaikki käyttämäni tuotteet olivat ammattilaisille suunnattu, eikä mitään (muutakuin vanulappuja) haettu marketista. Toisaalta, mikäli lopputulos on hyvä ja asiakas saa lähteä tyytyväisenä pois hoitolasta niin silloin tuotteilla ei ole väliä. Myös kulmien ja ripsien kestoväreihin käytetään tuttuja Refectocilin tuotteita, joten luotettava ja turvallinen lopputulos on taattu!

HIUS JA KAUNEUS NORRIS HIERONTAPALVELUT
Hierontahuone

Fun Fact; Suomessa asiakkaat eivät noin vain astu liikkeeseen ja kysy onko aikaa nyt, vaan varaavat mielummin ajan pitkän harkitsemisen jälkeen myöhemmäksi. Täällä taas joudutaan miettimään pitkään, että kehtaako aikaa ollenkaan varata myöhemmäksi!


Mitä muuta haluaisit lukea harkkapaikastani tai Espanjasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!

Sanniijuliaa + Blog design by labinastudio.