' SanniiJuliaa: maaliskuuta 2018
31.3.2018

Naamiosunnuntai - Holika Holika Green Tea sheetmask

Moikka!

Helmikuussa laivalla käydessäni mukaani sattui neljä kappaletta Holika Holikan kangasnaamioita, jotka laiskuuden vuoksi ovat jääneet testaamatta. Innostuin nyt kutenkin testaamaan Green Tea -naamiota, sillä ihoni on mennyt syystä tai toisesta huonompaan päin ja se tarvitsi kipeästi pikaista hoitoa!

Green tea -kangasnaamio sisältää itsessään jo vihreää teetä, C-vitamiinia ja kamomillaa. Vihreä tee auttaa ihon kiiltelyyn sekä kirkastukseen, mutta on myös tehokas apu tulehduksiin! C-vitamiini vihreän teen tapaan kirkastaa ihoa erinomaisesti, mutta myös pitää sen kiinteänä. Kamomillalta oikeastaan toivoin virheän teen lisäksi hyviä vaikutuksia sillä se rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa! Tällä viikolla esittelinkin jo yhden C-vitamiini tuotteen, eli mikäli ihon kirkastus kiinnostaa, kannattaa se tsekata myöhemmin täältä.

HOLIKA HOLIKA Green Tea Sheet Mask

Tosiaan, olen todennut testaamistani kangasnaamioista, että ne eivät tahdo asettua kasvoilleni kunnolla ja kirjoittamastani MasqueBarin kangasnaamiosta kirjoitin näin ''Omille kasvoilleni naamio oli aivan liian iso jonka vuoksi se ei oikein asettunut suun ympäriltä tai kasvojen reunoilta lähes mitenkään''. Lisäksi kangasnaamiot yleensä valuivat kasvoiltani vaikutusaikana, jolloin naamiota piti jatkuvasti olla korjaamassa.

Holika Holikan kangasnaamio oli heti pussukastaan otettua ihanan kostea seerumeista ja ohuen ohut kangas asettui täydellisesti kasvoille, suorastaan suli iholle! Verrattuna edellä mainitsemaani naamioon, oli Holika Holikan naamio reilusti laadukkaamman tuntuinen, vaikka tuote olikin edullisempi. Pysyvyys kasvoilla oli myös aivan loistava, sillä vaikka touhusinkin samalla kaikkea ei naamio lähtenyt liukumaan kasvoilta silmille tai huulille. Leuan alle taiteltu osa lähti välillä irti iholta, mutta sen sai pyyhkäistyä nopeasti takaisin. Koska naamion pysyvyys kasvoilla on superhyvä ja se on lähes huomamaaton iholla, voi naamiota hyvinkin käyttää aamutouhuja tehdessä. 

HOLIKA HOLIKA GREEN TEA SHEET MASK ON FACE SANNIIJULIAA
Kasvoilta näkee hyvin, että naamio asettuu täydellisesti koon puolesta silmien ja suun ympärille. 

Vaikka kangasnaamio olikin ohut ja luulisi että seerumi ei kestäisi naamiolla kauaakaan. Kuitenkin naamio oli kostea koko 20 minuutin ajan ja iho sai imeä tehokkaasti seerumia itseensä! Lopuksi asettelin naamion vaikuttamaan dekolteelle, jotta edelleen kosteasta naamiosta saataisiin kaikki hyöty irti.

Naamion jälkeen iho oli hiukan klähmäinen, mutta punoitus kasvoiltani oli tasaantunut tehokkaasti. Iho oli myös täyteläisen ravittu ja taputtelinkin vielä pienen määrän pussiin jäänyttä seerumia kasvoilleni. 20ml seerumia sisältävään pussiin jäi siis reilusti seerumia, joka auttoi jälkikäteen iholla rauhoittavina ja kosteuttavina ominaisuuksina. Mulla kyllä iholta löytyy joitan vähän tulehtuneita ja hiukan kipeitä finnejä, jotka olivat hieman rauhoittuneet naamion jäljiltä. Lopputuloksena oli siis kosteuetettu, ravittu pehmeä iho ilman punoitusta!

Kangasnaamiot ovat siitä ihan supereita, jos niitä omistaa kerralla useita (esim. jonkinlaisen setin) voi aika ajoin käyttää kangasnaamioita juuri sen hetken ihon tarpeisiin. Oli iho sitten samea ja kirkkautta kaipaava tai kuiva ja kosteutta kaipaava. 

Holika Holikan naamioita on mahdollista tilata esim. Eleveniltä*.

HOLIKA HOLIKA Green Tea Sheet Mask essence


Joko Holika Holikan kangasnaamiot ovat tuttuja?

12 bloggaajaa, 12 lausetta

Moikka!

Keksittiin taas tällainen pieni haaste meidän bloggaajaryhmäläisten kesken ja ideana oli se, että jokainen antaa yhden lauseen alun ja muut jatkavat sitä. Linkkasin loppuun vielä kaikkien blogit, jotta pääsette lukemaan muidenkin vatsuaksia samaisiin lauseen alkuihin! Ja hei, hyvää pääsiäistä<3

Täydellinen kevätpäivä... oli ehdottomasti maanantaina! Kiireetön, auringontäyteinen, raikas ja keväisen lämmin <3

Viimeksi innostuin...  kauneustilaisuuden suunnittelusta! Mulla on tulossa näyttö ihonhoidonohjauksesta ja pääsen suunnittelemaan itse haluamani ja omanlaiseni kauneustilaisuuden! Ihan sika jännää, odotan tätä innolla (ja jännityksellä!)

Tarvitsen päivittäin... ihon kosteuttajia! Kasvojeni pintakuiva iho vaatii litratolkulla voiteita sekä käteni, huh ne vasta tarvitsevat paljon kosteutusta! Ihoni kuivuu herkästi, mutta säännöllisellä kosteutuksella ja kuorinnalla kuivuutta pystyy hyvin ehkäisemään.


Tulppaanit , Sanniijuliaa


Maailmassa eniten ihailen... ihmisiä, jotka menevät auttamaan toista pyyteettömästi. Ihailen myös sitä, että ihmisillä on intohimon kohde ja päämäärä josta pitää kiinni! Multa löytisi pitkä lista ihmisiin, luontoon, eläimiin ja kaikkeen muuhun, mitä ihailen!

Paras puoleni on... se, kun en jännitä esim. asiakaspalvelutilanteita ja uskallan mennä niihin reilusti mukaan. Tästä on hyötyä alalla ja tästä saan myös kehuja työpaikoilla!

Arvostan muissa ihmisissä... sellaista rentoa suhtautumista asioihin ja sitä, että osataan nähdä pääpointti asioista eikä takertua pieniin ei-niin-tärkeisiin kohtiin. Itse saatan jännittää pienempiäkin asioita useita viikkoja!


Miellyttävin jalkine mielestäni on... Niken free runit ja vastaavasti vedän mieluiten jalkaani tukevat mutta kevyet kengät!

Talvi-ihoni pelastajat ovat... Lumene Lähde -seerumi, Ekopharman Vadelma 24h kasvovoide sekä -417 kuorinta-aine, josta on myöhemmin tulossa postausta... ;-)


En unohda koskaan sitä päivää kun... minulle todettiin keliakia. Mieleen ovat jääneet erityisesti se hämmennys ja katkeruus siitä, miten vatsakipujani ei ikinä otettu vakavasti ja sitten siihen monen monen vuoden jälkeen löytyy syy.

Viimeisen kahden vuoden aikana minusta on tullut.... reilusti itsenäisempi. Kuka nyt muuttaisi kuuden viikon vuoksi uuteen kaupunkiin, josta ei tunne ketään? En minä ainakaan, varsinkaan kaksi vuotta sitten. 

Tulppaanit, Sanniijuliaa

Juuri nyt... teen tätä postausta loppuun ikävöin ystäviäni ja etenkin tanssiryhmääni, jotka viettivät tfc:n syntymäpäiviä ja jakoivat upeita videoita omista tansseistaan ja hauskanpidostaan <3

Tämän postauksen tehtyäni aijon... ihan varmasti aloittaa seuraavan postauksen tekoa tai alkaa stressata koulutehtävistä, joita pitäisi alkaa pikkuhiljaa tekemään...

Bloggaajat: 

29.3.2018

Tehokkaasti kirkastava C-vitamiini seerumi

*Tuote saatu blogin kautta

Moikka!

Sain jonkin aikaa sitten blogin kautta testiin kolme seerumia ja niistä ylitse muiden oli tämä C-vitamiini seerumi!, Se nousi suosikikseni aika välittömästi tuloksien näkyessä nopeasti kasvoilla!

V10plus on japanilainen kosmetiikkamerkki, joka lupaa tarjota iholle oikeat tuotteet erityistarpeiden mukaan. Valikoimaan kuuluu 10 erilaista seerumia ihon eri tarpeisiin sekä ihana kuorinta-aine (josta minulla oli harmikseni vain pieni näytepussukka, tykkäsin!), puhdistusgeeli, naamio sekä kosteusvoiteet. Raaka-aineet ovat pääosin luonnosta peräisin ja ne tehty mahdollisimman puhtaiksi ja tiivistetyiksi, jotta tulokset näkyisivät paremmin. Sarjan tuotteet eivät sisällä lainkaan parabeeneja, mineraaliöljyjä, keinotekoisia hajusteita tai väriaineita, joten ne ovat täydellisiä myös herkimmällekin iholle. 

Kolmesta seerumista suosikikseni nousi vaikutuksien vuoksi tämä C-vitamiini seerumi. C-vitamiini seerumi on kehitetty erityisesti rasvoittuvalle iholle, jolla on finnejä, arpia sekä aknea. V10 plus seerumi ei kuivata ihoa sillä sen sisältämä amurinkorkkipuu-uute hoitaa ihoa tehokkaasti ja vaikka inci sisältääkin alkoholia, ei iho jää kuivaksi ja kiristäväksi vaan päinvaistoin. Ehkä parasta seerumissa on se, että sitä voi käyttää myös silmänympärysiholle! 

Seerumissa pidin erityisesti sen ihoa tehokkaasti kirkastavan vaikutuksen vuoksi ja tällä hetkellä kirkas ja kuulas iho on päämääräni (haha, you wish)! Ihoa kirkastavien ominaisuuksien lisäksi seerumi myös auttaa arpiin sekä ihon rasvaisuuteen sekä ihohuokosiin. 

v10plus C-vitamiini seerumi

Seerumin käytön aikana muutoksia tuli kyllä näkyviin! Erityisesti muutokset näki ihon ja sy-ihon kirkastumisessa sekä talinerityksessä, jolloin finnejä ja tukkeumia ei ilmestynyt iholle niin tiuhaa tahtia kuin normaalisti. Myös finneistä tulleet arvet eivät ole niin näkyviä kuin aikaisemmin ja toivoisin että ne lähtisivät mahdollisimman nopeasti pois! 

Seerumi oli todella nopeasti imeytyvää ja vetistä. Iholle se hulmahti todella nopeasti ja välillä sitä tulikin laitettua useita kerroksia! Vaikka imeytyminen oli nopeaa, se ehti iholle laittaessa valua joka paikkaan sen juoksevan koostumuksen takia. Nopea imeytyminen oli plussaa, juokseva, vetinen koostumus miinusta. 

Ps... Sinulla on mahdollisuus tehdä V10 plus -sivuilla seerumitesti, jonka tuloksina tulevat ihosi tarpeisiin sopivat seerumit! Seerumi testin voit tehdä täältä! Itselleni tuli juurikin tämä C-vitamiini seerumi ja pari muuta, joista kerron myöhemmin!

Millaisia tuotteita ihosi kaipaa juuri nyt?

27.3.2018

Ihastuttava Ekopharma Vadelma - 24h kasvovoide

Heippa!

Hehkutetaanko taas luonnonkosmetiikkaa, nimittäin mun uusi suosikkikosteusvoide on täysin vegaaniselta ja kotimaiselta EkoPharmalta! Mielettömän tuoksuinen Vadelma 24h kasvovoide sisältää suomalaista vadelmaa. Vadelman siemenöljy sisältää runsaasti ihoa ravitsevia omega-rasvahappoja, karotenoideja ja ihon kimmoisuutta parantavaa E-vitamiinia
Vadelma -sarjan tarkoituksena on kosteutta ja heleyttää ihoa sekä pitää se kimmoisana ja joustavana.

EKOPHARMA VADELMA 24H KASVOVOIDE, SANNIIJULIAA

Vadelman tuoksu käy ilmi voiteessa ihanasti ja incissä viimeisten joukossa onkin parfum, joka on ecocert-hyväksyttyä tuoksuseosta, joka koostuu erilaisista tuoksuista. Hajusteherkän kannattaa kuitenkin vaihtaa tämä tuote Mustaherukka -kasvovoiteeseen, joka on täysin hajusteeton! Vadelman ja tupasvilla-kasvin lisäksi ihoa hoitavat ja kosteuttavat myös hyaluronihappo, manteliöljy ja sheavoi. 

Voide toimii loistavasti todella pintakuivalla, mutta rasvoittuvalla iholla eli tämä on toisinsanoen pintakuivan sekaihon unelma! Voide jaksaa kosteuttaa ihoa hyvin yksinäänkin, mutta oma iho vaatii yleensä vielä seerumin tämän alle kaikista kuivimpina kausina. 

EKOPHARMA VADELMA 24H KASVOVOIDE inci, SANNIIJULIAA

24h kosteusvoide onkin tehokas näin talvella, jolloin iho on varmasti kaikista kuivimmillaan! Sekaiho voi kuivuudesta huolimatta rasvoittua ja monesti on haastavaa löytää voide, joka kosteuttaisi ihoa tehokkaasti, mutta ei saisi sitä kiiltämään ylipaljon päivän mittaa. Mielestäni Vadelma -voide sopii täydellisesti rasvoittuvaisemmallekin iholle jopa meikin alle! Mattapintaa se ei kuitenkaan iholle jätä, vaan iho jää voiteen jälkeen ihanan hehkuvaksi ja meikkikin levittyy iholle tasaisesti. 30ml purkki on riittoisa, sillä kasvoille riittää hyvinkin yksi pumppaus (ja kaulalle ja dekolteelle pari lisää!) ja voide imeytyy tehokkaasti iholle ilman tahmaista tunnetta. 

Muita sarjoja EkoPharmalla ovat mustaherukka (herkälle iholle, hajusteeton), tyrni (ikääntyvälle iholle, anti age) sekä karpalo (rasvoittuva, akneiho, tasapainottava). Täältä voit esim. tilata EkoPharmaa itsellesi ja täältä taas näet lähimmät jälleenmyyjät.

EKOPHARMA VADELMA 24H KASVOVOIDE SANNIIJULIAA


Onko EkoPharma tuttu ja löytyykö sarjoista omia suosikkeja?

11.3.2018

Naamio sunnuntai - Madara SOS kuivalle iholle

Moikka ja hyvää sunnuntai iltaa!

Tämä viikko on ollut vähän hiljaisempi hiihtoloman ja töiden vuoksi, mutta jatketaan silti normaaliin tapaan sunnuntain naamion esittelyllä. Tänää(kin) on luvassa luonnollisempaa tuotetta, joista olen aikani jo hehkuttanut!

MADARA SOS - INSTANT MOISTURE&RADIANCE HYDRA MASK 2

Ostin I love me -messuilta näitä supersöpöjä Madaran tuotteiden minikokoja ja yksi niistä on tämä ihastuttava SOS Instant Moisture+Radiance Hydra mask. Naamio lupaa auttaa kaikkien ihotyyppien kuivuuteen kosteuttamalla ihoa tehokkaasti, palauttaen ihon hehkun sekä kosteustasapainon.  Luonnollisilla ainesosilla luotu naamio sisältää kosteuttavia sokereita, hyaluronihappoa sekä pionia ja pellavansiemenuutetta. Naamion voi antaa vaikuttaa iholla 15 minuuttia antaen iholle pikaisen kosteutuksen tai sen voi jättää iholle esim. yönaamion tapaan.

Pidän naamiosta erityisesti yökäytössä, jolloin se harmikseni jättää iholle hetkeksi hiukan kiristävän ja tahmaisen tunteen kunnes se imeytyy iholle kokonaan. Aamulla iho on mielettömän pehmeä ja samettinen eikä kiristävyydestä ole jälkeäkään! Naamion voi yöllä käyttäessä levittää viimeiseksi ihonhoitotuotteeksi yövoiteen päälle ja muuten käytettäessä sen voi levittää puhtaille kasvoille. 

MADARA SOS - INSTANT MOISTURE&RADIANCE HYDRA MASK

Mikäli naamiota käyttää yksistään antamalla pikaisen kosteutuksen ja hehkun iholle, suosittelen ehdottomasti käyttämään tätä aamulla ennen meikkaamista! Iho on pehmeä ja hehkuva, jolloin meikkipohja levittyy iholle paremmin. 15 minuutin vaikutusajan saa kulumana helposti syödessä ja hampaita pestessä, joka on helppoa sillä naamio ei kuivu iholle korpuksi vaan jättää pehmeän voidemaisen pinnan. Naamion voi poistaa kasvoilta pyyhkimällä kasvopyyhkeeseen, mutta itse tykkään pestä tämän vedellä pois. Erityisen kuivan ihon omaavan kannattaa mielummin välttää kuivattavaa vesipesua ja pyyhkäistä ylimääräiset naamiot kasvoilta!

MASK

Onko sinulla kokemuksia Madaran SOS -sarjasta?

psst... Muut naamio sunnuntai -postaukset löytyvät täältä
4.3.2018

Naamio sunnuntai - MayBeauty Incredible mask

Moikka!

Taas olisi vuorossa naamio sunnuntai ja viime kerran syväpuhdistavan naamion jälkeen jatketaan vielä samalla, puhdistavalla linjalla! Tämäkin myös Bette Boxista saatu tuote ja tämän testasin ystäväni toiveesta! Olen itse käyttänyt aikaisemminkin näitä mustia, peel off maskeja joiden kuuluisi puhdistaa mustapäät iholta. Olen todennut tämän tyyppiset naamiot aivan turhiksi mustapäiden poiston osalta, sillä omani ovat aika tiukkaan ihossa eivätkä ne helposti lähdekään. Onneksi MayBeautyn naamiolla on muitakin vaikutuiksia, kuin mustapäiden poisto!

Naamion pääaineena on syvänmeren muta. Naamio lupaa poistaa iholta mustapäitä, talia ja öljyä, irrtoittaa kuolleet ihosolut eli kuoria ihoa ja ennaltaehkäistä aknea. Kuulostaa hyvältä!

MayBeauty The Incredible Face Mask

Huh, mikä homma naamion levittämisessä olikaan! En halunnut alunperin sotkea sormiani tähän, joten kokeilin levittää naamion siveltimellä jonka seurauksena naamiota löytyi vähän kulmakarvoilta, reisiltä ja lattialta. Todella sotkuista puuhaa tämä kauneudenhoito! Loppuje  lopuksi sormet piti ottaa mukaan levitykseen ja naamio oli siististi kasvoilla. 

Yhdessä pakkauksessa on 10ml naamiota, jonka ajattelin aluksi olevan todella suuri määrä joka osoittautui kuitenkin sopivaksi. Naamion levitettyä sen annettiin kuivahtaa iholla 30-45 minuuttia jonka jälkeen se poistettiin repimällä iholta. Naamion irroittaminen oli vaivatonta, vaikka välillä poistaminen kirpaisi ja ohuimmatkin kohdat saatiin pois. Ei ihme että naamion poistaminen vähän tuntui, sillä naamio oli täynnä pientä poskinukkaa. Valitettavasti epäpuhtauksia naamiossa ei näkynyt, eli mustapäitä se ei poistanut. Naamio kuitenkin poisti iholta tehokkaasti kuolleet ihosolut ja öljyisyyden jättäen ihon hehkuvaksi, pehmeäksi ja mattaiseksi. Vaikka epäpuhtauksia tämä ei poistanutkaan, on tasainen ja pehmeä iho aina tervetullut! 

Oletteko testanneet tällaisia peel off -maskeja<?
Top